Poissaolokiintiön hyötykäyttöä

Prince of Songkla University tuntuu poissaolojen suhteen hieman kotoisaa Jyväskylän yliopistoa tarkemmalta opinahjolta. Kaikilla kolmella kurssilla, joita läsnäolollani vaihtelevalla menestyksellä kunnioitan, on kahdeksankymmenen prosentin läsnäolopakko. Toisin sanoen mikäli luennoista syystä tai toisesta jättää väliin enemmän kuin viidesosan, ei lopputenttiin enää ole menemistä. Sen sijaan lääkärintodistusta tai muuta virallisluontoista paperia vilauttamalla aiemmat poissaolot mitätöidään ja ovet uusien poissaolojen ihmeelliseen maailmaan aukeavat pyytämättä ja yllättäen. Niinpä suosikkisairaalani papereita yliopistolla esiteltyäni huomasin, etten itse asiassa olekaan hyödyntänyt poissaolojani tavalla, jolla niitä olisi suotavaa hyödyntää. Jos olemassa on poissaolokiintiö, niin kai sitä tulee edes hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla? Kummelin tyyliin "poissaolokiintiö tykkää kun sitä käytetään".

Elimme pitkään uskossa, että sadekausi loppuisi hiljalleen lokakuun alkuvaiheissa. Vaikka syyskuussa sateita riitti hoodeillamme yllättävänkin vähän, ei tilanne lokakuussa ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan. Varsinkin viime ja tämän viikon aikana on tuntunut siltä, että vettä tulee tauotta aamusta iltaan ja vielä yöhönkin jatkuen. Esimerkiksi tänään olin ajatellut siirtyä aamulla Thai Cookingin pariin, mutta herättyäni aamuseitsemältä pimeässä huoneessa vesisadetta kuunnellen päätin, että luennolle ehtii kyllä myöhemminkin. Kuten tekstistäni varmaankin on huomattavissa, olen todella huolissani poissaolokiintiön menestyksekkäästä hyödyntämisestä ja koulua ollessa jäljellä enää kaksi kokonaista viikkoa tuntuu, että saan poissaoloni vielä käytettyä esimerkiksi ensi viikon aikana.

Itse järjestettyjen vapaapäivien aikana olen saanut suunniteltua henkilökohtaista Aasian kiertomatkaani taas jonkin verran eteenpäin. Ensi viikolla kulutan muutaman koulupäivän Hua Hinissa Marikan seurassa, sillä harvoin vanhoja ystäviä tapaa tällä puolella maailmaa. Hua Hinin reissun jälkeen jäljellä onkin sitten enää yksi kokonainen kouluviikko, jonka jälkeen olisi tarkoitus suunnata Balille viettäen matkalla Kuala Lumpurissa muutama päivä. Kuala Lumpur on tuttu viime kevään Singaporen äkkilähtömatkaltamme, josta yhä edelleen mitä nöyrimmin kiitän KLM -lentoyhtiötä ja epäonnistunutta hintapäivitystä lentolippujen myyntijärjestelmässä. Kuala Lumpuria enemmän odotan kuitenkin jo tässä vaiheessa Balia, jonka hehkutus paikassa jos toisessakin hakee vertaistaan. Uskon, ettei Balin suhteen tarvitse aina iltaisin itkeä itseään uneen.

Jos Balille meneminen on jo varmaa, on sen jälkeisen reissun suunnittelu valmis vasta periaatteen tasolla. Nyt näyttäisi siltä, että kymmenen päivän Balilla olemisen jälkeen vaihtaisin vajaaksi pariksi viikoksi Vietnamiin. Koska molemmat mainitsemisen arvoiset vietnamilaiskaupungit, Hanoi ja Ho Chi Minh, sijaitsevat maan eri kolkissa, on edessä pienimuotoinen ja suhteellisen nopealla aikataululla tapahtuva kiertomatka. Jos ja kun aikaa vielä jää, jatkan Vietnamista muutamaksi päiväksi Hong Kongin miljoonakaupunkiin. Hong Kongin jälkeen muutama päivä Bangkokissa elpyessä ja ostoshysteriaa hankkiessa menee varmasti nopeasti ja jäljellä olisi sen jälkeen enää lento Suomeen.

Kuunneltuani radiosta, että talvi on tulossa Suomeen ehkä jo seuraavan viikonlopun aikana, en jaksa nurista edes jatkuvista vesisateista tämän enempää. Aika täällä on kulunut niin nopeaan, että tässä vaiheessa kolmen kuukauden vaihtorupeamaani olen huomannut, että tässä tuntuu käyvän juuri niin kuin alussa pelkäsinkin. Kun alussa en pitänyt kiirettä minkään asian suhteen uskoen, että aikaa täällä olisi jäljellä ruhtinaallisesti, olen nyt huomannut ajan loppuvan nopeammin kuin alkuun kuvittelinkaan. Lopputuloksena taitaakin nyt olla minuuttiaikataulu, jonka mukaan mopoilen Phuketia rannalta toiselle ja turistikuvia ottaen. Turistikuvista puheen ollen osoitteeseen http://picasaweb.google.com/mijumeri on nyt ilmestynyt koko perheelle sensuroituja matkakuvia kuluneelta syksyltä. Ensi viikkoa ja Suomesta tilaamaani ruisleipää odotellessa...

Rutiineja ja lavallinen burmalaisia

Viimeistään viimeksi kuluneen viikon aikana allekirjoittaneelle on käynyt selväksi miten thaimaalaiseen arkeen integroituminen on käytännössä onnistunut. Vaikka ihonvärini on täällä vietettyjen parin kuukauden aikana tummentunut, ajotyylini muuttunut alkuperäistä huomattavasti pelottavammaksi (muttei onneksi liikasmaiseksi) ja tarkkojen kellonaikojen noudattaminen vähentynyt, on arki kuitenkin arkea myös Thaimaan auringon alla. Vaikka täällä oleminen ja asuminen ovatkin varmasti parhaita ajanjaksoja pitkiin aikoihin ja koti-ikävä ei vieläkään vaivaa, tuntuu kuin päivät seuraisivat toisiaan ilman, että ne erottuisivat suuresti toisistaan. Joka tapauksessa ystäväämme Mattia siteeraten elämä todella taitaa olla ihmisen parasta aikaa ja tuota aikaa rytmittävät lähinnä vain rutiinit, joihin täällä Thaimaan auringon alla on tottunut.

Vaikka elämä siis onkin ahkeran suomalaisen vaihto-opiskelijan parasta aikaa, ei Thaimaassa käytettävissä kalentereissa päiviä ole nimetty tavalla, jolla suomalainen kalenteri päiviään käsittelee. Täällä viikko alkaa maanantaista, joka on oikeastaan päivä, jonka aikana huomaa viikonlopun loppuneen. Vastaavasti perjantaina tuntuu, että viikonloppu olisi alkamassa. Maanantain ja perjantain väliin mahtuu sitten muutama vuorokausi, jotka eroavat toisistaan lähinnä vain siten, mitä kursseja kyseisinä päivinä arvokkaalla yliopistollamme on tarjottavanaan. Usein päivät tuntuvat keskenään niin samanlaisilta, että on pakko ääneen ihmetellä, mitä viikonpäivää parhaillaan vietetään ja missä vaiheessa viikko oikeastaan onkaan. Vaikka päivät usein tuntuvatkin keskenään melko samanlaisilta, on aika täällä kulunut ehkä liiankin nopeaan. Tänään saadun lukujärjestyksen mukaan koulua on jäljellä enää kolmisen viikkoa, joten suuresta Thaimaanvalloitusoperaatiosta on käytännössä jäljellä enää lopputaistelut tenttien muodossa.

Jokainen arkipäivä on opettanut epätietoiselle suomalaisopiskelijalle paljon suuresta maailmasta. Koska tosielämää ei käytännössä opi koulussa, on opintoihin panostamiseen arvostetussa ja kaikin puolin moitteettomasti toimivassa Prince of Songkla Universityssa kiinnitetty huomiota ehkä hieman turhankin vaatimattomalla tavalla. Sen sijaan erinäiset havainnot kunnioitetusta kuningaskunnastamme antavat allekirjoittaneelle aihetta ylpeillä tietämyksellä vieraista kulttuureista ja matkailun avartavasta vaikutuksesta: esimerkiksi ennen tuloani Thaimaahan en tiennyt tavallisen lava-auton lavalle mahtuvan kahtakymmentäviittä burmalaista rakennustyöläistä tai osannut edes aavistaa, miten tuk tukilla ei niin vain kuljetetakaan kahtatoista siroa suomalaista pitkin Patongin ylämäkeä. Erityisen ainutlaatuinen on myös tapa, jolla tarjouksia suorastaan satelee suomalaisia puhelinmyyjiäkin rasittavampien kaupustelijoiden kautta: tuhannen bahtin tuote on nopeasti hinnaltaan vain sadan bahtin luokkaa ja kuten arvata saattaa, "Just for you my friend".

Kielimuurilla paikallisten ja ulkomaalaisten välillä on toisinaan hauskoja, mutta välillä erityisen raivostuttavia seurauksia. Thaimaalainen tapa hymyillä kauniisti tilanteessa kuin tilanteessa antaa pahaa-aavistamattomalle suomalaiselle välillä mahdollisuuden uskotella viestinsä menneen perille, mutta vain, jotta voisi huomata, ettei viesti ole sittenkään mennyt kovin tarkasti perille saakka. Hyvänä esimerkkinä pienistä väärinymmärryksistä voidaan kaiketi pitää hetkeä, jolloin taksikuskille osoitteen täsmentämiseksi ojennettu hotellin käyntikortti johti tilanteeseen, jossa kuljettaja ystävällismielisesti muodosti puhelinyhteyden kyseiseen majoitusliikkeeseen tarkoituksenaan varata majapaikka kahdeksalle vaativalle asiakkaalleen.

Kielimuurin murtamisen edelläkävijöinä maassamme jota turistit tuskin ovat vielä löytäneet, toimivat erityisesti sisäänheittäjien, hierojien ja räätäleiden kunnioitetut ammattiryhmät. Lukuisista "Puhumme Suoma" -kylteistä ja "Terrrve kaverii, Anttilan hinta!" -huuteluista huolimatta näiden oman alansa rautaisten ammattilaisten tarkoitus edistää palveluidensa kysyntää aiheuttaa usein jostakin syystä täysin päinvastaisen vaikutuksen. Tapa, jolla asiakkaita hienovaraisesti houkutellaan edistämään Thaimaan kansantaloutta ei usein toimi ainakaan ihan liian hyvin - ja mikä parasta, näissä tilanteissa myöskään tuhansien hymyjen maamme ei näyttäydy niin viehättävänä kuin parin viikon matkalle Hassen siivellä saapuneet saattaisivat kuvitella. Toisaalta parin viikon turistimatkalla Patongin turistirysään ei myöskään muodosteta liian realistista käsitystä kuningasta palvovasta maasta ja kansasta, joka yhtään kyseenalaistamatta nousee elokuvateatterissa leffan alkaessa ylös katselemaan kiinnostuneesti kuninkaasta kertovaa ylistysvideota. Kaikesta huolimatta voin ehdottomasti suositella kaikille opintoihinsa Suomessa kyllästyneille tulevaisuuden toivoille mahdollisuutta ottaa taukoa arjesta ja suunnata Phuketin rannoille. Ja luonnollisesti myös keskittymään opintoihinsa samaisen pitäjän yliopistossa.

Yleisön pyynnöstä kuvamateriaalia allekirjoittaneen edesottamuksista tällä puolella maapalloa alkaa hiljalleen tihkua osoitteeseen http://picasaweb.google.com/mijumeri. Vaikka hyvää usein kannattaakin odottaa, ei samainen klisee päde tähän yhteyteen millään tavalla, eikä liikoja kannata odottaa.

"Pain at left side of pain"

Kylän pääkatu oli vielä hieman meidän kylämme vastaavaa vaatimattomampi.

Tsunamista kärsineessä kylässä kuuluimme porukkaan siinä missä metrin verran meitä lyhyemmätkin kaverit. Löydä kuvasta neljä suomalaista.

Thaimaassa viikon aikana saamani lääkemäärä vastaa noin tuplasti sitä, mitä Suomessa olen reilun parinkymmenen vuoden aikana saanut.

Hehkutettuani aikani Thaimaan syksyn mahtavuutta ja arjen onnistumista sain vihdoin esimakua siitä, miltä tavallinen elämä lokakuussa tuntuu. Tällä kertaa yöpakkaset tai satunnaiset räntäkuurot eivät iskeneet asuinympäristöömme, eikä kylmyyskään vaivannut samaan tapaan kuin kotoisassa Kortepohjassa kuluneiden vuosien aikana. Joka tapauksessa kuluneen viikon aikana sain jälleen huomata, kuinka tavallinen kuolevainen voi kärsiä kivuista ja nauttia tuntemattomista kipulääkkeistä enemmän kuin aiemmin olisin voinut kuvitella.

Tiistai-ilta oli lähihoodeillamme suurien tapahtumien aikaa. Paikallisia kasvisruokafestivaaleja lukuun ottamatta ehkä eniten yleisöä kerännyt tapahtuma oli lähikaupan pihassa ensi-iltansa saanut allekirjoittaneen yhden miehen show, jonka suurimpana vetonaulana toimi tällä kertaa totaalisen jumissa ollut selkä. Yhden pahaa-aavistamattoman kumarruksen seurauksena nähtiin muun muassa jonkin verran pihalle pullistuneita silmiä, joustavia alaraajoja ja taidokasta mopoon nojaamista, jotka yhdessä muodostivat tämän kertaisen näytelmämme kohokohdat. Tässä vaiheessa lienee huomaavaista kertoa kyseessä olleen jonkinlainen selkäkramppi, jonka ansiosta liikkuminen on ollut tavallista haasteellisempaa ja tutustuminen thaimaalaiseen sairaalakulttuuriin entistäkin syväluotaavampaa.

Koska vanhuuden vaivat eivät parissa päivässä muuttuneet mihinkään ja huippuunsa saakka trimmattu vartaloni tuntui kankeammalta kuin vuosiin, päätin kunnioittaa paikallista sairaalaa vierailullani torstaiaamuna. Luonnollisestikaan sairaalavierailu ei tullut kyseeseen keskiviikkona vapaapäivästä johtuen, joten katsoin sairaalareissun sopivan paremmin päivään, jolloin koulussa olisi pitänyt istua aamusta iltaan. Menemättä likaisiin yksityiskohtiin voin kertoa thaimaalaisen kipupiikin olevan kokeilemisen arvoinen ja dialogin potilaan ja lääkärin välillä olevan paikoin jopa suhteellisen haastavaa. Näin ollen tällä kertaa edes ennalta opiskelluista vuorosanoista ei tuntunut olevan liiaksi hyötyä.

Koska thaimaalaiset ovat yleensäkin järjen ja loogisen päättelyn käytössä melkolailla huippuluokkaa, kuului selän tutkimiseen joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia. Luonnollisesti tutkimus kuin tutkimus on hyvä aloittaa potilaan punnitsemisella, jotta kyseistä toimenpidettä seuraava verenpaineen mittaaminen sujuisi kuin itsestään. Kuitenkin ehkä tähänastisen elämäni hauskimpana sairaalakokemuksena oli potilaan ruumiinlämmön mittaaminen käytännöllisesti kielen alta. Muistettuani mistä muualta lämpötilaa voitaisiin tarvittaessa mitata, kiitin sairaalaamme hienotunteisuudesta ja toivon teknisen kehityksen vielä jonain päivänä johtavan lämpötilan määrittelemiseen esimerkiksi kainalon tai korvan alueelta. Kuitenkin kaiken tämän koettuani sain kuulla diagnoosini, jonka mukaan tilanteeni ei ole enempää eikä vähempää kuin "Pain at left side of pain".

Kipu kivun vasemmalla puolella on varmasti suomalaisenkin lääkäritoiminnan huippudiagnooseja, mutta erinäisten lääkehuurujen jälkeen tilanne alkoi hiljalleen helpottaa ja usko thaimaalaiseen sairaalaan palasi nopeammin kuin olisin uskonutkaan. Puolikuntoisena ja notkealla selällä varustettuna olinkin viikonloppuna enemmän kuin elementissäni vieraillessamme kylässä, joka hiljalleen on toipunut tsunamin aiheuttamista menetyksistä. Vaikka vieraileminen kyseisessä kylässä herättikin etukäteen jonkin verran ristiriitaisia odotuksia, kannatti kylän lapsien parissa ehdottomasti viettää melkein kokonainen iltapäivä.

Kylä jossa vierailimme, oli tuhoutunut neljän vuoden takaisessa tsunamissa lähes täysin. Aineellisten vahinkojen lisäksi myös suuri osa kylän asukkaista oli menettänyt henkensä, eikä kylän jälleenrakentaminenkaan ole ollut paikallishallinnon asialistalla tärkeimpien toimien joukossa. Virallisten avustustoimien ohella kylässä tehdään huomattavissa määrin vapaaehtoistyötä, jonka ohella myös esimerkiksi kirkolla ja Italian valtiolla on ollut suuri rooli jälleenrakentamistyössä ja lasten kouluttamisessa. Vierailumme aikana tehdyn lyhyen kierroksen ansiosta ainakin allekirjoittaneelle konkretisoitui tsunamin aiheuttamien vahinkojen määrä ja luonnonvoimien arvaamattomuus, mutta ehdottomasti tärkeintä oli jälleen saada realistista kuvaa siitä, miten Thaimaassa asiat todella toimivat. Kaikesta kokemastaan huolimatta kylän lapset olivat iloisia ja uskomattoman energisiä tapauksia, joille englannin opiskeleminen näytti maistuvan jokseenkin samassa mittakaavassa kuin meille thain saloihin syventyminen.

Uuden viikon alkaessa olin jälleen askelta lähempänä Phuket International Hospitalin kanta-asiakkuutta. Kontrollikäynti vammautuneen selän takia muuttuikin hetkessä makoiluksi valvontahuoneessa tippapussin tyhjenemistä seuraten. Ilmeisesti jonkinasteisen ruokamyrkytyksen jälkitunnelmissa vietin jälleen laatuaikaa hyväksi havaitsemassani sairaalassa. Ruumiin lämpötilan noustessa kolmeenkymmeneenyhdeksään asteeseen laatuajan viettäminen oli kuitenkin haasteellista, joten muutaman tunnin lepäilyn jälkeen sain jälleen kohtalaisen suuren annoksen erinäisiä lääkkeitä ja käskyn palata kotiin. Innolla odotan, ettei mukaan saamaani näyteputkiloa tarvitse lähipäivien aikana ottaa käyttöön ja sen kanssa nöyrästi palata takaisin paikalliseen parantolaan...

Itsehän suosin korruptiota

Thaimaalaisella kalenterilla on mielenkiintoinen ero verrattuna Suomessa kuluviin päiviin. Hehkuttamatta yhtään liikaa en voi olla ihmettelemättä miten nopeaan Thaimaassa vietetty aika on loppujen lopuksi kulunut. Vaikka kotiinpaluu ja oma henkilökohtainen Aasian kiertomatkani ovatkin vielä melkein kahden kuukauden päässä, tuntuu kuin reilun kuukauden mittainen ajanjakso olisi kulunut samassa ajassa kuin yksi marraskuinen maanantai Suomessa. Ajan kuluessa on ollut tavallaan myös hauskaa huomata, kuinka täällä pitäisi koko ajan keksiä jotakin järkevää tekemistä ja liikkua jatkuvasti paikasta toiseen. Phuketiin muuttaminenhan ei itsessään ole mitenkään mukavaa, joten tekemistä ja liikkumista on pakonomaisesti keksittävä joka päivälle, jotta täällä vietetylle ajalle olisi jokin rationaalinen syy.

Kuluneena viikonloppuna kulutimme aikaamme jälleen liikkumalla paikasta toiseen. Koska matkailu kliseisesti todella avartaa ja nykyinen kotimaamme tarjoaa maan rajojen sisäpuolelle suuntautuvaan matkailuun hieman Suomea mielenkiintoisempia kohteita, päätimme suunnata rantakohteiden sijasta pidennetyksi viikonlopuksi Bangkokiin. Bangkok, jota ilmeisesti melko yleisestikin Enkelten kaupungiksi kutsutaan, eroaa muista aasialaisista suurkaupungeista jokseenkin omanlaisenaan kohteena. Kaupungin lempinimelle voi olla hyvätkin perusteet, mutta esimerkiksi myös allekirjoittanut olisi mielellään ottanut siivet selkäänsä ja lentänyt pois tuosta pimeällä pilvenpiirtäjästä katsottuna niin kauniista kaupungista, jonka kaduilla liikkuessa ei voinut olla huomaamatta olevansa missään muualla kuin kunnioitetussa kuningaskunnassamme.

Pikaisen vierailumme perusteella Bangkok on melkolailla ristiriitainen sekoitus kaaosta, epäjärjestystä ja rähjäisyyttä, mutta toisaalta myös hienoja temppeleitä, huijaavia taksikuskeja ja loistavia ostosmahdollisuuksia. Vaikka kaupungilla varmasti olisikin ollut paljon kulttuuriantia tarjottavanaan, keskityimme lähinnä tekemään täsmäiskuja ostoskeskuksiin, joissa toiminnallamme aiheutimme huomattavan määrän tyhjiä hyllypaikkoja ja edistimme menestyksekkäästi kansantaloutta. Joka tapauksessa kaiken tämän jäljiltä ei voinut olla kuin tyytyväinen palatessaan taas Delight Villagen kotoisaan tunnelmaan ja maaseudun rauhaan.

Kuten jälleen molemmat blogiani lukevat henkilöt osaavat arvata, hauskimpien Bangkokissa koettujen tapahtumien joukkoon lukeutuu ehdottomasti oluen ostaminen. Normaalilla tuurillamme viikonlopuksi pääkaupunkiin julistettu alkoholijuomien myyntikielto tuntui kuitenkin muutaman neuvoa-antavan iltaoluen ostamisen suhteen enemmän hidasteelta kuin esteeltä. Tunnetusti hätä keksii keinot, joten sivukujilta löydetyn salakapakan hintatasosta närkästyneenä suuntasimme yön pimeydessä hotellin viereiseen lähikauppaan hurmaamaan henkilökuntaa toiveenamme saada kaksi juomaa jokaiselle seurueeseemme kuuluneelle.

Paikallinen Fresh Mart ei ollut turhan tarkkaan kätkenyt juomakaappiaan kutakuinkin keskelle myymäläänsä. Jälleen kerran loistavalla englannin ja thain sekoituksella käyty keskustelu lattianpesijän kanssa johti tilanteeseen, jossa myyntikieltoa paheksuttavalla tavalla rikottiin. Ostotapahtumasta erityisen hauskan teki se, ettei tuotteita varsinaisesti edes kassan kautta myyty: hinnat, määrät ja tuotteet merkittiin käytännöllisesti ruutuvihkoon, eikä paikalle jälkeemme saapuneille thaimaalaisille janoisille persoonille oluita suotu. Niinpä hyvästä palvelusta kiitollisena tulin samalla tukeneeksi korruptiota voitelemalla myyjiä ruhtinaallisella sadan bahtin lahjuksella. Luonnollisesti valtio-opin ja hallintotieteen opiskeluissa kunnostautuneena moniosaajana paheksun korruptoituneita maita, mutta käytännössä näinkin vakavan tilanteen kokeneena en voi kuin kannustaa ihmisiä lahjusten antamiseen ja elämänlaatunsa parantamiseen kyseenalaisilla keinoilla.

Bangkokissa vietetyn viikonlopun jälkeen olikin sitten taas aika palata tehokkaana opiskelujen pariin. Maanantain luennosta ja bulgarialaisesta taloustieteen ihmeestä sen enempää kitisemättä tiistaina opittiin jälleen paljon uutta. Opituista seikoista ehkä tärkein on jälleen uusi ihmistyyppi, jota esiintyy kaiketi vain Thaimaassa ja etenkin kunnianarvoisan Prince of Songkla Universityn opetushenkilökunnassa. Tässä vaiheessa valokeila kääntyy kuin kääntyykin Thai Food Preparation -kurssin puheliaan ja miellyttäväilmeisen apuopettajan puoleen, joka kenties tahtomattaan aiheuttaa jonkinasteista hilpeyttä kurssille osallistuvien joukossa.

Apuopettajamme on varmasti ihmisenä ihan mukava, mutta opettajana ei ehkä niin ammattilainen kuin etukäteen voisi kuvitella. Kyseessä oleva neiti-ihmisemme ei yllättäen puhu liiaksi englantia, mutta ei myöskään kuluta turhaa aikaa neuvomiseen ja kurssilla esiintyvien ongelmatilanteiden ratkaisemiseen. Sen sijaan opetustuokioihin toivottua vaihtelua tuovat tilanteet, joissa suomalaisopiskelija ei esimerkiksi osaa sekoittaa kattilassa olevia ruoka-aineita oikeanlaisella tekniikalla. Sekoitusongelma on onneksi helposti ratkaistu, sillä apuopettajamme rautaisella ammattitaidollaan ja voimakkailla käsivarsillaan varustettuna siirtää nopeasti tieltään pois isommankin suomalaisen ja tekee itse epäonnistuneena pitämänsä työn. Hauskinta kuitenkin on se, että aiemmin mainitsemiani kattilassa olevia ruoka-aineita hän sitten sekoittelee aivan samanlaisella tavalla, kuin epäonnistuneet opiskelijatkin. Tosin sillä erolla, että arvoisan apuopettajamme tekemänä työ kuin työ on kuitenkin ensiluokkaisesti tehty.

Thaimaalaiset ihmiset ja heistä aiheutuva päteminen ja ruikutus ovat varmasti tulleet syksyn mittaan tutuksi paitsi itselleni, myös niille epäonnisille sieluille, jotka blogiani ovat alentuneet lukemaan. Tämänkertaisena loppukevennyksenä haluan jälleen kärjistää eroja thaimaalaisten ja suomalaisten välillä kertomalla henkilökohtaisesti tavanneeni bangkokilaisessa yökerhossa uraansa luoneen vessaniksauttajan tai vaihtoehtoisesti toiletti-isännän ominaisuudessa esiintyneen herrasmiehen. Vaikka itse kaverini kokemuksesta viisastuneena pysyttelinkin tiukasti erossa tämän omanlaisensa ammattihenkilön palveluksista, voin kertoa, ettei saniteettitiloissa suoritettavia toimenpiteitä välttämättä helpota erinäiset korviin kohdistuvat hieronta- ja niksautteluhetket. Uusia kokemuksia haluaville kerron tarvittaessa mielelläni lisätietoja :D