Lopputilitys Thaimaasta

Kun kolmisen kuukautta sitten pakkasin pienessä paniikissa maallista omaisuuttani Hector -nimiseen lentolaukkuun, en osannut kuvitella kuinka nopeaan sivistysloma Phuketin kunniakkaassa yliopistossa lopulta kuluisikaan. Jos elokuun lopulla laukun pakkaaminen ja mukaan otettavien tavaroiden määritteleminen tuottivat hankaluuksia, on tilanne jokseenkin mielenkiintoinen myös tällä hetkellä. Vaikka loppuviikosta postitinkin Suomeen vähemmän käytössä olleita ja näin myös turhiksi havaittuja tavaroita, ei lentolaukkuni ilmeisesti ole kasvanut sinä aikana, jonka Phuketissa olen viettänyt. Tällä hetkellä tilanne näyttää epätoivoiselta, sillä laukkuni ollessa ääriään myöten täynnä on sinne kuuluvia tavaroita yhä käytännössä joka puolella lukaaliamme. Aika ja onni näyttävät, miten vuosisadan pakkaustapahtuma lopulta päättyy ja millaisen tavaravuoren jätän jälkeeni omanlaisenaan köyhäinapuna niitä tuskin tarvitseville ihmisille.

Luonnollisesti tällaisen vaihtojakson loppumetreillä pitäisi kai miettiä, mitä matkalla ja koulussa oikeastaan onkaan oppinut. Heti ensimmäiseksi on ehkä helpointa määritellä osaamiseni thai-kielessä, joka kaikessa kauneudessaan ja yksinkertaisuudessaan osoittautui lopulta allekirjoittaneelle turhan haasteelliseksi. Lopullinen osaaminen kolmen kuukauden thain opiskelemisen jälkeen näyttää olevan joitakin numeroita, muutamia lauseita ja kokonaiset kolme kirjainta, jotka ulkomuistista osaan. Toisin sanoen, mikäli tänne tullessa en thaita osannut, ei kielitaito täälläkään ole liiaksi kehittynyt.

Jos ja kun en täällä ole thain taitajaksi muuttunut, ei myöskään englantini ole liiaksi parantunut. Kun vapaa-ajalla on pärjännyt erinomaisesti suomella ja paikallisten kanssa kommunikointi on onnistunut käytännössä parhaiten käsimerkeillä ja jollakin thain, suomen ja englannin välimuodolla, en välttämättä kehtaa väittää puhuvani myöskään virheetöntä Lontoota. Täällä opiskelluista kolmesta kurssista lopulta yksi ainoa muistutti edes etäisesti yliopiston kurssia, joten opiskelujen suhteen Phuketiin tuskin kannattaa tulevienkaan sukupolvien sankoin joukoin vaeltaa.

Vaihto-opiskelemisen tarkoitus etenkään tällaisessa paikassa ei tietenkään ole pelkän laatuajan viettämien opinahjon turhan tehokkaasti ilmastoiduissa huoneissa. Thaimaassa vietetty aika on kuitenkin opettanut paljon ja saanut keskuudessamme ainakin kotimaan arvostamisen kasvamaan. Thaimaalaisella tehokkuudella asioiden hoitaminen ja käytännössä enemmän tai vähemmän kärjistäen kaiken mahdollisen toimimattomuus tässä kauniissa maassa ovat kuitenkin aiheuttaneet enemmän hauskoja tilanteita, kuin suoranaista ärisemistä. Kun asioihin osaa asennoitua oikein ja tekee huijaavalle taksikuskille viidettä kertaa selväksi, ettei oikeastaan ole turisti vaan täällä asuva opiskelija, ei asioita oikeastaan jaksa enempää edes miettiä.

Joka tapauksessa täällä vietettynä aikana suhtautuminen ja odotukset Thaimaata ja thaimaalaisuutta kohtaan ovat selkeästi muuttuneet. Kuten jo aiemmin kirjoitinkin, parin viikon pakettimatkan aikana ei tästäkään kuningaskunnasta näe liiaksi mitään turistialueiden ulkopuolella olevaa ja tapahtuvaa, mutta muutamassa kuukaudessa asioita tuntuu jo nähneen joiltain osin liiaksikin. Ainakin väite, jonka mukaan Thaimaa on tuhansien hymyjen maa, on osoittanut hieman yksinkertaista toteamusta filosofisemmaksi ongelmaksi. Hymyjä kyllä riittää, mutta etenkin palveluammatissa työskentelevien hymy saattaa myös hieman hyytyä siinä vaiheessa kun ulkomaalaisen, eli farangin, rahat näyttävät loppuvan.

Maa, jossa Mc Donald´sin edessä olevan patsaan varastamisesta uhkaillaan maasta karkottamisella ja jossa kansalaiset seuraavat kaduilla ja televisiosta kymmenen kuukautta kuolleena olleen prinsessan arkun kuljettamista 14 tonnia painavilla kultaisilla vaunuilla, on kuitenkin ollut mitä mahtavin paikka tällaisen sivistysloman viettämiseen. Vaikka vesisateet tänä vuonna alkoivatkin oikeastaan vasta sadekauden päättymisen jälkeen, on ilmasto ja hintataso varsin loistavia etuja, joita Thaikkulalla on tarjota. Toisaalta thaimaalaisten hetkessä elämistä ja tulevaisuuden suunnittelemisen puuttumista sivusta seuranneena ei voi kuin ihmetellä, mikäli eurooppalaisia turisteja yhä kymmenen vuoden päästä matkustaa tänne samoissa määrin kuin nytkin. Arjen pienet asiat, kuten roskisten puuttuminen, asioiden toimimattomuus ja hintatason nouseminen saattavat vielä jossain vaiheessa ajaa Thaimaan tilanteeseen, jossa Phuketin rantojakaan eivät täytä pelkästään ylipainoiset itseään grillaavat eurooppalaiset.

Joka tapauksessa kokonaisuutena täällä vietetty aika on ollut sellaista, ettei sitä ainakaan ihan pienestä hinnasta vaihtaisi mihinkään. Syksy täällä on tuntunut paremmalta kuin kesä Suomessa ja nyt kun lähtö on jo lähellä, on alettava jo miettiä mitä Suomeen palattuani aion oikeastaan edes tehdä. Ennen kotiinpaluuta on kuitenkin jäljellä melkein kuukauden mittainen Aasian kiertomatka, jonka aikana toivoisin maisemien muuttuvan Suomessa enemmän talvea kuin marraskuuta muistuttaviksi.

Linja-autossa oli tunnelmaa, mutta myös pirun kylmä

Kuluneen viikon aikana onnistuin juuri ja juuri irrottamaan itseni ahkerasta opiskelutahdistamme ja saatoin hankkia lyhyen tauon jatkuvasta suorittamisesta ja pakosta menestyä kiitettävästi kunnioitetun opinahjomme tarjoamilla kursseilla. Koska opiskelupaikkakuntamme täällä sivistyksen susirajalla tuntuu olevan päällisin puolin jo aika nähty vaihtorupeaman kiitäessä kohti tenttiviikkoa, päätin suunnata muutamaksi päiväksi toisenlaiseen turistirysään, Hua Hiniin. Phuketin ja Hua Hinin muutamia turisteja vuositasolla kohdanneet rannat olivat yllättävänkin erilaisia, mutta ottamatta huomioon paikanpäällä nautitun laatuseuran tarjoamaa hauskuutta, voin kertoa linja-automatkustamisen olevan Thaimaassa hieman erilaista kuin Suomessa.

Bussimatka Phuketista Hua Hiniin kesti vaatimattomat kymmenisen tuntia suuntaansa. Koska tällä kertaa linja-automme kyljessä ei komeillut Väinö Paunun nimi, ei myöskään matkustaminen ollut ihan samanlaista kuin Tampereen ja Jyväskylän väliä kiitävässä pikavuorossa. Hyvänä esimerkkinä matkan haasteellisuudesta voidaan pitää lipun hankkimishetkeä, jota ei suinkaan voida sijoittaa loogisimmalle mahdolliselle paikalle, eli tässä tapauksessa linja-autoasemalle. Köröteltyäni vuokraisäntämme kyydissä Phuket Towniin ja mahdolliselle lipputiskille, sain jälleen selkeällä thailla kerrottuna kuulla, ettei kyseisen kuljetusliikkeen palveluihin kuulu lainkaan Hua Hiniin kulkeminen. Opittuani thaita kuluneiden parin kuukauden aikana ehkä kokonaiset kolme sanaa, olin ehkä hieman epäluuloinen siitä, miten matkustamisen suhteen tulisi sittenkin käymään. Tilannetta ei suinkaan helpottanut tieto bussin lähtöajan lähestymisestä ja siitä, että allekirjoittanut vietti aikaansa yhä ilman bussilippua ja tietoa mistä, milloin ja mihin hintaan haluamalleni bussivuorolle olisi ollut tikettejä tarjolla.

Lopulta muutaman mutkan kautta pääsimme kuitenkin oikealle lipputiskille ja sain ilokseni kuulla, etteivät netistä löytyvät aikataulut suinkaan pidä paikkaansa. Tässä vaiheessa lähtökiireet hieman hälvenivät, mutta onneksi bussin lähtöaika muuttui eteenpäin vain tunnilla. Maksettuani lipun ja kiitettyäni kyydistä vaapuin pelonsekaisin tuntein kotikylämme linja-autoasemalle, jonka esikuvana on todennäköisesti toiminut jokin ihan muu kuin linja-autoaseman tarkoitusta palvellut laitos. Arvottuani tieni oikeaan bussiin ja istuuduttuani mukavasti buddhalaisen munkkiherran viereen matkani Hua Hiniin saattoi vihdoin alkaa.

Bussimatka itsessään sujui varsin mukavasti ja nopeasti, mutta pienenä epäkohtana voisi ehkä pitää tilannetta, jossa bussi ei varsinaisesti ollut edes pysähtymässä haluamaani kyläpahaseen. Onnekseni nukkuminen liikkuvassa kulkuneuvossa ei ole koskaan kuulunut bravuureihini, joten loppumatkasta istuin tärkeän näköisenä bussikuskin vieressä keskustelemassa siitä, mihin olisin jäämässä ja mihin bussi minut lopulta jättäisi. Lienee sanomattakin selvää, ettei yhteistä kieltä liiaksi käytetty tässäkään tilanteessa.

Muutaman päivän miniloma kului nopeasti kuten aika täällä yleensäkin. Tutustuttuani Hua Hinin turistirysään ja vietettyäni aikaa laadukkaassa suomalaisoppaiden seurassa saatoin loppuillasta puhua myös selkeää tanskaa ja mikä kauneinta, juosta karkuun paikallisia tyttöjä, jotka eivät varsinaisesti sitten olekaan tyttöjä. Ennen kuin likaisimmat lukijahenkilöni vetävät liian nopeita johtopäätöksiä lienee asiallista mainita sukupuolen erottamisen tapahtuneen jo kohtaamishetkellä katulamppujen loisteessa. Haasteellisen kyseisestä ihmislämpöä kaivanneesta persoonasta tekikin lähinnä moottorikäyttöinen kulkuneuvo, jonka avulla hän iloisesti kirmaili perässäni pitkin öisiä katuja. Vihdoin päästyäni yöllä kämpille ja muutamaan kertaan tarkastettuani, että ovi todella oli lukossa, saatoin jälleen olla ylpeä saadessani asua kunnioitetussa kuningaskunnassamme.

Nyt kun aika täällä on todella käymässä vähiin, olisi hienoa myös tietää, mihin aion Thaikkulan jälkeen todella suunnata. Hieman haasteita tuleviin matkasuunnitelmiini tuovat Balille odotettavat pommi-iskut ja Vietnamin vaatimattomat tulvat, joiden ansiosta Hanoin kaduilla on metrin verran puhtautta huokuvaa tulvavettä. Onneksi Thaimaan hintataso on jatkuvasta nousustaan huolimatta kuitenkin sitä luokkaa, että saatan marraskuun opintotuella hankkia itselleni kumiveneen, jolla matkustaminen paikasta toiseen helpottuu. Myös yliopiston myöntämä matka-apuraha Thaimaan valloitukseen mahdollistanee ehkä myös airojen hankkimisen, mutta tällä viikolla saamani ruisleipäpaketin avulla jaksan ehkä kärvistellä täällä lämmössä kaipaamatta Suomen marraskuuta.