Linja-autossa oli tunnelmaa, mutta myös pirun kylmä

Kuluneen viikon aikana onnistuin juuri ja juuri irrottamaan itseni ahkerasta opiskelutahdistamme ja saatoin hankkia lyhyen tauon jatkuvasta suorittamisesta ja pakosta menestyä kiitettävästi kunnioitetun opinahjomme tarjoamilla kursseilla. Koska opiskelupaikkakuntamme täällä sivistyksen susirajalla tuntuu olevan päällisin puolin jo aika nähty vaihtorupeaman kiitäessä kohti tenttiviikkoa, päätin suunnata muutamaksi päiväksi toisenlaiseen turistirysään, Hua Hiniin. Phuketin ja Hua Hinin muutamia turisteja vuositasolla kohdanneet rannat olivat yllättävänkin erilaisia, mutta ottamatta huomioon paikanpäällä nautitun laatuseuran tarjoamaa hauskuutta, voin kertoa linja-automatkustamisen olevan Thaimaassa hieman erilaista kuin Suomessa.

Bussimatka Phuketista Hua Hiniin kesti vaatimattomat kymmenisen tuntia suuntaansa. Koska tällä kertaa linja-automme kyljessä ei komeillut Väinö Paunun nimi, ei myöskään matkustaminen ollut ihan samanlaista kuin Tampereen ja Jyväskylän väliä kiitävässä pikavuorossa. Hyvänä esimerkkinä matkan haasteellisuudesta voidaan pitää lipun hankkimishetkeä, jota ei suinkaan voida sijoittaa loogisimmalle mahdolliselle paikalle, eli tässä tapauksessa linja-autoasemalle. Köröteltyäni vuokraisäntämme kyydissä Phuket Towniin ja mahdolliselle lipputiskille, sain jälleen selkeällä thailla kerrottuna kuulla, ettei kyseisen kuljetusliikkeen palveluihin kuulu lainkaan Hua Hiniin kulkeminen. Opittuani thaita kuluneiden parin kuukauden aikana ehkä kokonaiset kolme sanaa, olin ehkä hieman epäluuloinen siitä, miten matkustamisen suhteen tulisi sittenkin käymään. Tilannetta ei suinkaan helpottanut tieto bussin lähtöajan lähestymisestä ja siitä, että allekirjoittanut vietti aikaansa yhä ilman bussilippua ja tietoa mistä, milloin ja mihin hintaan haluamalleni bussivuorolle olisi ollut tikettejä tarjolla.

Lopulta muutaman mutkan kautta pääsimme kuitenkin oikealle lipputiskille ja sain ilokseni kuulla, etteivät netistä löytyvät aikataulut suinkaan pidä paikkaansa. Tässä vaiheessa lähtökiireet hieman hälvenivät, mutta onneksi bussin lähtöaika muuttui eteenpäin vain tunnilla. Maksettuani lipun ja kiitettyäni kyydistä vaapuin pelonsekaisin tuntein kotikylämme linja-autoasemalle, jonka esikuvana on todennäköisesti toiminut jokin ihan muu kuin linja-autoaseman tarkoitusta palvellut laitos. Arvottuani tieni oikeaan bussiin ja istuuduttuani mukavasti buddhalaisen munkkiherran viereen matkani Hua Hiniin saattoi vihdoin alkaa.

Bussimatka itsessään sujui varsin mukavasti ja nopeasti, mutta pienenä epäkohtana voisi ehkä pitää tilannetta, jossa bussi ei varsinaisesti ollut edes pysähtymässä haluamaani kyläpahaseen. Onnekseni nukkuminen liikkuvassa kulkuneuvossa ei ole koskaan kuulunut bravuureihini, joten loppumatkasta istuin tärkeän näköisenä bussikuskin vieressä keskustelemassa siitä, mihin olisin jäämässä ja mihin bussi minut lopulta jättäisi. Lienee sanomattakin selvää, ettei yhteistä kieltä liiaksi käytetty tässäkään tilanteessa.

Muutaman päivän miniloma kului nopeasti kuten aika täällä yleensäkin. Tutustuttuani Hua Hinin turistirysään ja vietettyäni aikaa laadukkaassa suomalaisoppaiden seurassa saatoin loppuillasta puhua myös selkeää tanskaa ja mikä kauneinta, juosta karkuun paikallisia tyttöjä, jotka eivät varsinaisesti sitten olekaan tyttöjä. Ennen kuin likaisimmat lukijahenkilöni vetävät liian nopeita johtopäätöksiä lienee asiallista mainita sukupuolen erottamisen tapahtuneen jo kohtaamishetkellä katulamppujen loisteessa. Haasteellisen kyseisestä ihmislämpöä kaivanneesta persoonasta tekikin lähinnä moottorikäyttöinen kulkuneuvo, jonka avulla hän iloisesti kirmaili perässäni pitkin öisiä katuja. Vihdoin päästyäni yöllä kämpille ja muutamaan kertaan tarkastettuani, että ovi todella oli lukossa, saatoin jälleen olla ylpeä saadessani asua kunnioitetussa kuningaskunnassamme.

Nyt kun aika täällä on todella käymässä vähiin, olisi hienoa myös tietää, mihin aion Thaikkulan jälkeen todella suunnata. Hieman haasteita tuleviin matkasuunnitelmiini tuovat Balille odotettavat pommi-iskut ja Vietnamin vaatimattomat tulvat, joiden ansiosta Hanoin kaduilla on metrin verran puhtautta huokuvaa tulvavettä. Onneksi Thaimaan hintataso on jatkuvasta nousustaan huolimatta kuitenkin sitä luokkaa, että saatan marraskuun opintotuella hankkia itselleni kumiveneen, jolla matkustaminen paikasta toiseen helpottuu. Myös yliopiston myöntämä matka-apuraha Thaimaan valloitukseen mahdollistanee ehkä myös airojen hankkimisen, mutta tällä viikolla saamani ruisleipäpaketin avulla jaksan ehkä kärvistellä täällä lämmössä kaipaamatta Suomen marraskuuta.