Päänhakkaajanainen, isoja seteleitä ja puuttuva vessapaperi

Thaimaassa vietetty aika on vahvistanut käsityksiä siitä, ettei kyseisessä maassa juuri mikään toimi niin kuin järki sanoisi. Hyvänä esimerkkinä toimii kotoisan kylämme vastaanotossa työskentelevä nainen, joka reagoi asiaan kuin asiaan samalla tavalla: läpsimällä itseään päähän. Kuukauden kestäneen yhteisen taipaleemme aikana olemme käyneet lukuisia keskusteluja, jotka ovat aina noudattaneet samaa kaavaa. Keskustelu alkaa yleensä allekirjoittaneen tarpeella kommunikoida päivän polttavasta puheenaiheesta, joka voi olla niin pyyhkeiden vaihtaminen kuin vesipullon ostaminenkin. Ottamatta kantaa siihen, onko kahta pyyhettä vaihdettaessa todella vaihdettavissa kaksi vai kolme pyyhettä, kommunikointi jatkuu päänhakkaajanaisen selkeähköillä thaiksi lausutuilla vuorosanoilla. Dialogin jatkuessa englanniksi lausutulla kommentilla tilanne menee jo turhan vaativaksi ja vanha hyväksi havaittu tapa vastata asiaan kuin asiaan otetaan jälleen käyttöön. Ei ole sellaista keskustelua, ettei päänhakkaajanainen saisi siihen mahtumaan napakkaa päänläpsimistä. Tyytyväisenä kuitenkin oletan päänhakkaamisen kohdistuvan jatkossakin vastaanoton rautaisen ammattilaisen omaan, eikä allekirjoittaneen, päähän.

Kylämme työllistää päänhakkaajanaisen lisäksi myös lukuisia muita hienoja ihmisiä. Yksi yhteiseksi suosikiksemme noussut henkilö on puutarhuri, jonka voi löytää pensassaksineen mitä ihmeellisimmistä paikoista. Mikäli talolle on tilattu siivous, sisältyy siihen käytännössä automaattisesti myös puutarhurin talokierros, jonka aikana talon sisätiloissa tuskin keskitytään puutarhuroinnin ihmeisiin. Lähes päivittäin puutarhurin voi löytää myös kurkkimassa taloon sisälle, jolloin esimerkiksi kadonneiden tietokoneiden kohtaloa voi pohtia ilman todennäköisyyslaskennan täydellistä osaamista. Luonnollisesti myös tirkistelyyn kuuluvat pensassakset, joista puutarhurimme luopuu vain tauolle lähtiessään. Silloinkin sakset jäävät usein keskelle pensasaitaa, sillä hektistä on puutarhurin elämä ja teot.

Yksi mielenkiintoisimmista asiakaspalvelutapahtumista syntyi tänään kuin itsestään puhelimen välityksellä. Kylämme nettiyhteys oli poikki ties monettako kertaa, joten päätin soittaa operaattorin asiakaspalveluun. Jälleen kerran epäselvä englannin kieli kohtasi selkeän thain ja muutaman minuutin hedelmällisen keskustelun jälkeen nettiyhteys palasi Delight Villagen aitojen sisäpuolelle. Ruhtinaallisen tunnin toiminnan jälkeen netti kuitenkin katkesi, joten puhelinasiakaspalvelijan kommentti "Maybe ten minutes and then working" saattoi sittenkin olla vain suomalaisen katkeruuden tukahduttamiseksi suunnattu.

Käteisellä maksaminen on yksi suurimmista haasteista, joihin tavallinen kuluttaja voi tässä erikoisessa maassa ottaa osaa. Haaste koskee erityisesti tuhannen bahtin seteliä, joka tuttavallisemmin vastaa kahdenkymmenen euron seteliä. Seteli on sekä isoin että hankalin, mitä Thaimaan keskuspankki on juhlallisesti markkinoille laskenut. Mikäli tuhannen bahtin setelillä erehtyy maksamaan ostoksiaan, on ostosten loppusumman parasta olla lähellä tuhatta. Muissa tapauksissa ostaminen saattaa jäädä haaveeksi puuttuvien vaihtorahojen ansiosta, mutta onneksi lähikulmiltamme löytyy aina yhtä tehokkaasti palveleva 7-Eleven, eli kavereiden kesken pelkkä Seiska, joka on varustautunut kuluttajien palvelemiseen yli 20 euron pohjakassalla.

Vaikka paikalliset ovatkin varsin ystävällisiä, ei sama päde palveluammateissa työskenteleviin ihmisiin. En tiedä johtuuko asiakaspalvelun vaikeus kielimuurista, asenteesta vai väärinymmärryksistä, mutta useammassa kuin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä palvelu on tuplasti happamampaa kuin krapulaisena sunnuntaina Hong Kongin kassalla. Happamuuden ohella tilanteiden haasteellisuus tiivistyy myös esimerkiksi mehulasia tilatessa esitettäviin neljään tarkentavaan kysymykseen.

Alkoholijuomien ostaminen on Thaimaassa kellontarkkaa puuhaa. Jokaiseen päivään mahtuu pari kappaletta muutaman tunnin ajanjaksoja, joiden aikana alkoholin myyminen on kielletty niin kaupoissa kuin kioskeissakin. Luonnollisesti tämäkään kielto ei ole aivan aukoton, sillä mikäli alkoholiostosten yhteistilavuus ylittää maagiset kymmenen litraa, on ostotapahtuma mahdollinen mihin aikaan tahansa. Vinkkinä myös Suomen alkoholipolitiikkaa suunnitteleville: täältä kannattaa ottaa mallia, mikäli omat ideat eivät riitä.

Jotta tämänkertainen avautumiseni olisi kokonaisvaltainen, on keskusteluun nostettava mukaan myös paikallisten saniteettitilojen puuttuvat metsätaloustuotteet. Tuttavallisemmin vessapaperin nimellä kulkevan harvinaisuuden bongaaminen thaimaalaisista kaakeliluolista on harvinaisempaa kuin seitsemän oikean numeron veikkaaminen Lotosta, mutta käsipaperin löytäminen olisi sitäkin suurempi onnenpotku. Johtuen ehkä paikallisten tavasta olla pesemättä käsiä vessakäynnin jälkeen ei esimerkiksi Thai Cooking -kurssillamme käsien peseminen ole turhan tarkkaa, sillä eihän ruuanlaitossa olla kosketuksissa juuri muihin kuin elintarvikkeisiin.

Vaikka tässä kunnioitetussa kuningaskunnassa juuri mikään ei siis toimi niin kuin etukäteen voisi kuvitella, on täällä vietetty aika tuplasti parempaa kuin koti-Suomessa. Erot Suomen ja Thaimaan välilllä kasvattavat ainakin kiitollisuutta kotimaata kohtaan, eikä toimiva nettiyhteyskään ole toivomuslistallani ihan viimeisten joukossa. Pinnallista tai ei, arkeen kuuluvia itsestäänselvyyksiä osaa arvostaa vasta, kun niistä on ollut pitempään erossa. Ehkäpä jouluna voin huomata kaipaavani jotain Thaimaasta tuttua, vaikka tällä hetkellä se tuntuukin melko epärealistiselta. Siihen saakka aion kuitenkin nauttia olostani täällä ja käydä välillä koulussakin :D

Oltiin siinä sit koulussakin

Aika Thaimaassa tuntuu kuluvan nopeaan: Suomesta lähdin elokuun lopulla 2008, mutta nyt eletään jo vuotta 2551.

Koulupuvun nähtyänne luulitte nähneenne jo kaiken, mutta Thai Food Preparation -kurssilla oli tarjottavanaan katkarapujen ohella myös kampusalueen tyylikkäin puku. Lisäpisteitä partiolaishuivista ja hatusta, jota ei ihan oltu mitoitettu suomalaiseen päähän sopivaksi.

Vastoin yleistä käsitystä ajanjaksoon Thaimaassa kuuluu myös koulunkäynti. Pelkkää lomailua ei valitettavasti ole tarjolla.

Kuvatuksia

Lähtemällä kampusalueen ulkopuolelle voi nähdä kaikkea mielenkiintoista, jota koulukirjoissa ei opeteta.

Kiireisen opiskelutahdin aikana ehdimme hädin tuskin leikkimään turisteja.

Pitkähäntävene on tällä suunnalla vesien mersu, jolla siirtyminen paikasta toiseen on jokseenkin jännittävää ainakin kovassa tuulessa ja aallokossa.

Alarivin tarjous on melkolailla ohittamaton: maksamalla kahdesta oluesta saa yhden.

"Okay, moment!"

Jos muutama viikko sitten tunsin itseni suosituksi Phi Phillä venekuskien huudellessa perääni, en tänäkään viikonloppuna ollut herättämättä huomiota Krabilla. Tunnollisen ja uskomattoman ahkeran opiskeluviikon jälkeen pakkasimme uikkarit, snorkkelit ja kameran reppuun ja lähdimme Krabille keräämään voimia tulevia luentoja varten. Voin kertoa, ettei voimien kerääminen välttämättä onnistunut tavalla, joka edesauttaisi viikon luennoista selviämistä. Kuitenkin edessä on jälleen kokonaiset neljä päivää koulua, joiden aikana todennäköisesti onnistun kokoamaan itseni tulevaa viikonloppua varten.

Viikonloppu Krabilla oli varsin onnistunut. Siinä missä tavallinen suomalainen lähtee viettämään viikonloppuvapaitaan mökille Huittisiin, on täkäläisellä porvariopiskelijalla mahdollisuus kierrellä hieman mielenkiintoisemmissa paikoissa. Mielenkiintoisia tapahtumia viikonloppuun sitten mahtuikin ja kaiken kruunasi netistä löydetyn majapaikan viehättävä hoitajamamma, joka rautaisella ammattitaidollaan, loisteliaalla englannillaan ja positiivisella asenteellaan lunasti paikkansa tulevista painajaisistani. Opin ainakin, ettei kieliä kannata liikaa opiskella: jos majapaikan viehättävä leidi pärjää kommentilla "Okay, moment" ja saa siitä vielä palkkaakin, voi valtio-opin opiskelijalla sittenkin olla tiedossa loistelias tulevaisuus. Jos ei loisteliasta tulevaisuutta niin ainakin työpaikka Koh Kwang Resortin viehättävässä ympäristössä, johon kuuluu myös bungalowin takana riemastuttavaa kutsuhuutoaan raikaava minareetti.

Krabilla vietetyn pitkän viikonlopun aikana opin uutta paitsi siitä, etteivät netissä kerrotut tiedot hotellin mukavuuksista välttämättä ihan vastaa todellisuutta, myös siitä, että herätän aidosti huomiota paikallisten keskuudessa. Aiemmin mainitsemieni vartijoiden ja kahvilatyöntekijöiden lisäksi sain kaipaamaani huomiota tällä kertaa niin siivoojilta kuin ohi uineilta setämiehiltäkin. Vieläkään en ole varma aiheuttaako paikallisissa huvitusta atleettinen vartaloni tai epäilyttävät kasvoni. Ilmeisesti myös yhtenevät tuntomerkit johonkin paikalliseen julkkikseen voivat olla mahdollisia, sillä pitkällisten tutkimusten jälkeen olen huomannut aiheuttavani hilpeyttä vain thaimaalaisten keskuudessa. Vinkkejä ulkonäkökaimasta otetaan vastaan pelonsekaisin tuntein.

Joka tapauksessa Krabista on kirjoitettava muutama sana. Parin-kolmen tunnin automatkan päässä Phuketista sijaitseva Krabi on ehkä yksi hienoimmista paikoista joissa tähän mennessä olen vieraillut. Hyvää vaikutusta kyseisestä paikasta todennäköisesti vahvisti syyskuinen turistimäärä, joka oli sesonkiin verrattuna varsin vaatimaton. Koska matkaileminen sesongin ulkopuolella on edullisempaa eikä turisteja ole jonoksi asti missään, tuntui Krabilla vietetty aika varsin onnistuneelta. Kaiken kruunasi kuitenkin venematka lähisaarille, jolloin jopa allekirjoittanut sai ensimmäiset kokemuksensa snorklaamisesta ja uteliaista kalaparvista, joiden seassa uidessa koti-ikävä Suomeen pieneni vielä entisestäänkin. Ainoana negatiivisena puolena on mainittava pääni epämuodostunut rakenne, jonka ansiosta minkäänlaisia sukelluslaseja ei ilmeisesti ole mahdollista käyttää siten kuin normaalinmuotoiset ihmiset niitä käyttävät.

Kuten tekstistäni nokkelimmat lukijani (kyllä, teitä ilmeisesti on ainakin kaksi) voivat päätellä, ei opiskeleminen näyttele turhan suurta roolia tässä kansainvälisessä näytelmässä. Koulua on kyllä käytännössä jokaisena arkipäivänä, mutta tuntimäärät vaihtelevat kolmesta kuuteen. Kolmesta kuuteen vaihtelee myös opiskelumotivaatio asteikolla nollasta kymmeneen, mutta toki koulunkäynti rytmittää viikkoa ja pitää arjen arkena. Läsnäolopakosta ja mukavista ryhmätöistä johtuen suomalainen opiskelija on täällä ihmeissään: koulusta todella voi tulla kotitehtäviä vielä yliopistossakin. Paikallisen yliopiston yleinen tunnelma sen sijaan vastaa päivä päivältä enemmän yläastetta, joten niin motivaatio kuin arvostelukriteeritkin lienevät aika alhaisella tasolla muidenkin suomalaisten parissa.

Tällaista tällä kertaa

Mahtaako se sittenkään olla ahven?

Paikallinen postimopo muistuttaa yllättävän paljon kangasalalaista vastinettaan, mutta kulkee reippaasti paremmin. Yläastetermein "alamäkeen ainakin kahtasataa" :D

Thai Food Preparation -kurssin kunniaksi kävimme paikallisella aamiaisella ja kuten kuvasta näkyy, kelalla oltiin.

Matkalla oppii

Thaimaahan lähtemisen yhtenä syynä oli paitsi pitää taukoa opiskeluista Suomessa, myös avartaa käsityksiä itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Tauon pitäminen on tähän mennessä onnistunut ainakin periaatteen tasolla, mutta käsitykset thaimaalaisuudesta ja aasialaisuudesta noin muutenkin ovat avartuneet myös käytännössä. Itsestäni sen enempää puhumatta haluan seuraavaksi avautua ihmeellisyyksistä, jotka eivät parin viikon oleskelun jälkeen tunnukaan ihmeellisyyksiltä vaan ovat osa arkea tällä puolella maailmaa.

Vajaan viikon verran potentiaalisena kolaritilastojen kasvattajana toimineena olen huomannut, ettei thaimaalainen liikennekulttuuri liiaksi kuluta vilkkuja. Vilkuttaminen on paikallisten mielestä kaiketi yliarvostettua toimintaa, sillä muut tienkäyttäjäthän luonnollisesti huomaavat kääntyvän kulkuneuvon viimeistään siinä vaiheessa, kun kääntyminen on jo pitkällä. Toimimattomat nopeusmittarit, olemattomat nopeusrajoitukset ja hieman kyseenalainen liikennekulttuuri ylipäätään ovat asioita, joista ei turhaa stressiä kannata repiä. Luulisi kuitenkin, että maassa jossa tienkäyttäjiä on enemmän kuin Kangasalla, olisi liikenteessä olemassa selkeät yhteiset pelisäännöt. No voin kertoa, että ei ole: esimerkiksi liikennevalojen ollessa vihreät ei kannata luottaa siihen, että oma ajovuoro olisi jo koittanut.

Toinen mielenkiintoinen seikka, joka kauhistuttaa kaltaiseni viherpiipertäjän sisintä on paikallinen pakkauskulttuuri. Ymmärrän kyllä muovipussin olevan insinöörityön taidonnäyte, mutta sitä en ymmärrä, miksi kaupassa pitää pakata jokainen tuote erilliseen muovipussiin. Pahin tilanne on suurissa marketeissa, jossa kassalla työskentelevän paikallisen pätkätyöläisen valvovan silmän alla uraansa luo myös pakkaajahenkilö, joka armollisesti asettelee ostetut tuotteet muovipusseihin. Asiakkaan ihastellessa ostosten loppusummaa ei voi kuin pelästyä kun huomaa ostoksiensa vaatiman muovipussimäärän. Niissä kun laatu ei kaiketi korvaa määrää näillä hoodeilla.

Tiettyyn rajaan saakka hauskaa on myös paikallisten suhtautuminen ulkomaalaisiin. Tuhansien hymyjen maaksi kuvaillussa Thaikkulassa hymyt tuntuvat pitkällisen tarkastelun jälkeen loppuvan samaan hetkeen kuin ulkomaalaisten rahojenkin. Tarkoituksenani ei ole kuvata thaimaalaisia ahneiksi ja kaksinaamaisiksi yleistettynä, mutta joissain tapauksissa kaiketi kaikki on mahdollista. Valtaosa paikallisista on kuitenkin uskomattoman ystävällisiä, avuliaita ja aidosti ulkomaalaisista kiinnostuneita. Yliopiston kahvilassa olen saanut lahjuksia ja pöytään saakka tarjoiltuja juomia siinä, missä muut ovat joutuneet juomistaan maksamaan ja kantamaan ne pöytäänsä saakka. Samoin esimerkiksi eksyttyämme kävelyreissulla paikalliset tarjoutuivat etsimään kanssamme oikeaa reittiä autolla. Tarvittaessa myös mopokyyti on mahdollista saada paikallisilta ilman maksua ilman, että määränpäästä olisi yhteistä käsitystä. Kaiken tämän ohella kuitenkin eräs ihmisryhmä on aiheuttanut ihmetystä muita enemmän.

Vartijat ovat Thaimaan ehkä mielenkiintoisin ammatti- ja ihmisryhmä, joiden työmoraalista ja tarkoitusperistä ei voi oikein missään tilanteessa olla varma. Ilmeisesti huippuunsa saakka trimmattu atleettinen vartaloni on vetänyt puoleensa yliopistomme portilla työskentelevää turvallisuusalan ammattilaista, jonka olemus muuttuu päivä päivältä epämääräisemmäksi. Normaalista tervehtimisestä alkanut vaiherikas suhteemme on johtanut tilanteeseen, jossa uskon vielä jonain yönä herääväni herra Vartijan tuijotukseen. Epäilyttävintä kyseisessä vartijassa on kuitenkin se, ettei samanlaista huutelua, tuijotusta ja suoranaista kyttäämistä ole muille suomalaisille suotu. Sen sijaan itsellenihän tarjottiin myös mahdollisuutta käydä kaupassa ja rahoittaa tämän turvallisuutta ympäristöönsä tuovan henkilön ostokset, mutta jostain syystä kohteliaasti kieltäydyin ja sain aikaan jonkin asteisen sekoamisen.

Vartija-aiheeseen päästyäni en malta olla kertomatta kylämme portinvartijasta, jonka olemus ei kuitenkaan ole kollegaansa epämääräisempi. Sen sijaan puhelahjojensa suhteen tämä uljaan kylämme mahtipontista ajoramppia päivätyökseen valvova herrasmies on aivan omaa luokkaansa. Tällä kertaa itse olen ainakin toistaiseksi jäänyt vaille kaipaamaani huomiota, mutta ulkonäköön liittyvää monologia on todistettavasti ainakin yhdelle kylämme miesasukkaalle esitetty. "Good-looking man" ja siihen lisähuomautuksena liitetty "You know, sexy" kertovat omalla tavallaan vartijoiden olevan melkoisia velikultia. Onneksi omaisuutemme ja turvallisuutemme eivät ole mitenkään sidoksissa näihin oman alansa rautaisiin ammattilaisiin.

Tähän voisi ehkä jopa tottua

Thaimaassa arkikin tuntuu paremmalta kuin Suomessa. Vaikka täkäläisessä yliopistossa ei käytännössä tunnetakaan Suomesta tuttua akateemista vapautta, ei luennoilla oleminen ole ihan niin ahdistavaa kuin etukäteen olisi voinut kuvitella. Täällä suorittamistani kolmesta kurssista (ei, ei niitä vielä ole suoritettu eikä suorituksen saaminen nyt niin varmaa ole) kaksi tuntuu varsin mukavilta ja kolmas edustaa hieman mukavuudesta eroavaa tunnelmaa... Tuo kurssien musta lammas, Thai Language, voittaa kuitenkin esimerkiksi jyväskyläläiset intellektuellikeskustelut Venäjän metsistä tai vaikkapa politiikan eri topoksista, vaikka läpipääsyä tästä kurssista voikin jännätä hieman aiempia enemmän.

Thaikieli on melkoinen sekamelska erilaisia käppyröitä, kirjaimien irvikuvia ja kaikkea siltä väliltä. Välillä merkkien sekaan heitellään lisäksi pieniä merkkejä, jotka antavat oman selkeyttävän lisänsä kokonaisvaltaiseen kokemukseen tästä kauniista kielestä. Jos joku on oikeasti väittänyt suomen olevan maailman vaikein kieli, voin kertoa kaverin olleen väärässä: kyllä thai on vielä epämääräisempää mongerrusta. Tämän hetkinen osaamiseni thaissa rajoittuu lähinnä yhteen ainoaan kirjaimeen. Kirjain muistuttaa muodoltaan kanan sivuprofiilia ja merkitykseltään tarkoittanee kanaa. Tästä johtuen kommunikointi paikallisten kanssa voi olla jokseenkin rajoittunutta, jos joskus haluaisi puhua vaikkapa jostain muusta kuin kanasta.

Muutama perusfraasi kielestä on toki tarttunut, mutta ei niitä juuri tule käytettyä. Siinä missä thai hiljalleen kehittyy ja suomi pysyy yllä, taitaa englanti kuitenkin huonontua entisestään. Paikallisten kanssa jutellessa eri aikamuotoja ei liiaksi käytetä ja lauseet ovat muutenkin tuttuja ala-asteen englannintunneilta. Ja vaikka yleisin vastaus ihan mihin vain onkin "yes yes" ei koskaan voi olla varma, onko saanut asiansa perille. Toisaalta myös "sorry please" on tullut tutuksi mitä miellyttävimmissä asiakaspalvelutilanteissa.

Joka tapauksessa arki täällä tuntuu siis yllättävänkin hyvältä. Luentoja ei ole liiaksi asti ja vaikka niillä onkin läsnäolopakko, ehtii kaikenlaista muutakin säätää aina päivän aikana. Eri asia onkin sitten se, että kuinka paljon päivän aikana oikeastaan jaksaa tehdä yhtään mitään. Esimerkiksi eilisen suurin saavutus oli uusien lenkkareiden ostaminen, joka kuitenkin kariutui kassalla hinnan muuttuessa kaksinkertaiseksi alkuperäisestä. Koskaan kun ei tiedä, mitä mikäkin tuote maksaa ja koskevatko alennukset sittenkään sitä alekorista hamstrattua hyödykettä, jota kuluttaja sillä kertaa haluaisi.

Jotta koulusta tuttu yläastemeininki sitten jatkuisi myös vapaa-ajalla, on monista kylämme asukeista tullut mopojen onnellisia omistajia. Oikeastaan moposta puhuminen on hieman harhaanjohtavaa, sillä kyseessä taitaa olla lähinnä suomalaista kevaria vastaava ajopeli. Vajaan kuudenkymmenen euron kuukausivuokralla myös allekirjoittaneesta tuli Bandidosin harrastajajäsen ja jäsenhakemus on jo toimitettu postitse eteenpäin. Nyt ei auta muu kuin kasvattaa parta ja hervoton hervantaletti, jotta hakemus menisi läpi. Ikävä kyllä hiusten kasvattamiseen aikaa menee vielä reilusti, sillä eilinen kahden euron parturikäynti teki aika tehokasta jälkeä. Paska reissu siinäkin mielessä, että parturin ja asiakkaan välille löytyi yhteinen kieli ja lopputulos vastaa aika lailla aiottua. Myös valtaosa paikalliseen pesulaan toimitetuista likaisista vaatteista löysi tiensä puhtaina perille, joten sitä pettymysten pettymystä ja tuurin kääntymistä joudutaan vieläkin odottamaan: takana on kuitenkin vasta kaksi viikkoa ja edessä aika monta viikkoa enemmän.

Kuvamateriaalia, part 2

Moposta saa kätevästi tehtyä koko perheelle suunnitellun kulkuneuvon esimerkiksi jeesusteipin ja ylimääräisen tuolin avulla.

Mahtipontisen kalaillallisen kalat oli varmaankin ongittu hieman kauempaa kuin ravintolan omasta rannasta.

Kerran olen rumiakin maisemia katsellut.

Eläkkeelle päästyäni ostan veneen ja muutan Phi Phille.

Phi Phillä jampat leikkivät tulella, vaikka yleensä siihen ei ketään ole kannustettu.

Koottuja selityksiä

Viikonlopun käydessä vähiin ja tunnollisten opiskelijoiden kauan odottamien koulupäivien vihdoin alkaessa on ehkä syytä tilittää tähänastisista tapahtumista tältä puolelta maailmaa. Tapahtumia on kyllä ollut, mutta niiden merkityksellisyys ja sidonnaisuus opiskelemiseen täällä onkin asia erikseen. Opiskelijoiksi meidät tunnistaa lähinnä vain työllä ja tuskalla hankituista koulupuvuista ja siitä, että kulutamme päivittäin aikaamme kampuksella lähinnä kuuntelemalla mielenkiintoisia ja käytännönläheisiä kertomuksia Thaimaan kuninkaista ajalta ennen käpysotaa.

Viime viikon suurin opiskelemiseen liittyvä spektaakkeli oli kohtalokas reissu kouluvaatekauppaan. Vaatekauppaan suuntasimme, jotta sulautuisimme paremmin paikallisten joukkoon eikä mikään vihjaisi meidän olevan ulkomaalaisia. Tuo hieno keksintö, jota koulupuvuksikin nimitetään, koostuu valkoisesta kauluspaidasta ja joko mustista housuista tai mustasta hameesta. Itse päädyin lopulta niihin housuihin, vaikka jaksankin uskoa, että näissä lämpötiloissa mikä tahansa vaihtoehto toimisi mustia housuja paremmin. Koulupukuun kuuluu luonnollisesti myös kengät, joiden hankinnasta kohteliaasti kieltäydyin. Samoin kävi vyöllekin. Joka tapauksessa huomenna aamulla koittaa suuri päivä kun suuntaamme luennolle muistuttamalla oikeita opiskelijoita ainakin pukeutumisen osalta.

Koulupuvut hankittiin paikallisesta ostoskeskuksesta, joka ei nyt ihan muistuttanut sellaista perinteistä suomalaista ostoskeskusta. Erot suomalaisen ja paikallisen Ideaparkin välillä kun oli helppoa huomata esimerkiksi kaikista käytännön pikkujutuista: vaatteiden kokolaput eivät pitäneet paikkaansa ja myös paitojen hinnat vaihtelivat sen mukaan, millainen kokolappu niihin oli juhlallisesti neulottu. Kahden paidan ja yksien housujen hankkiminen oli siis omanlaisensa spektaakkeli kolmenkymmenen asteen lämpötilassa ja osaltaan ihan selkeää thaita puhuvien myyjien kanssa. Englannin käyttäminen yhteisenä kielenä oli aika kaukaa haettua, joten lopputuloksen molemmat lukijat voivat arvata itsekin: säätämiseksihän se meni.

Mahtipontisen koulupukujen ostohetken jälkeen saimme ruokaa. Ruokaa on itse asiassa saatu kyllä ihan joka päivä, mutta tällä kertaa tarjolla oli ilmeisesti yliopiston tarjoama propagandaillallinen, jonka lukuisat kalaruuat tyydyttivät paatuneimmankin kalansyöjän tarpeet saada kalaruokaa seuraavan kolmen vuoden aikana. Ruoka oli kyllä ihan syötävää, mutta sanotaanko että hieman liian kalaisaa ollakseen ihmisruokaa. Joka tapauksessa ruoka näyttelee täällä suurta osaa arjesta ja syömiseen ollaan kyllä panostettu oikein urakalla. Thaimaassa vietettyyn laatuaikaan ei kuitenkaan ole Mäkkäriä vielä kuulunut vaan riisi on ainakin vielä maistunut.

Viikonloppuna suuntasimme Phi Phin saarelle, joka sijaitsee parin tunnin laivamatkan päässä Phuketista. Saari olikin sitten aikalailla omaa luokkaansa: uskomattoman kaunis paikka, jossa ei ainakaan tähän aikaan vuodesta ollut liikaa ulkomaalaisia. Sen sijaan venekuskeja saarella tuntui asuvan enemmän kuin muita ihmisiä yhteensä ja jopa ujo suomalainen saattoi tuntea itsensä suosituksi kaikkien kyytitarjousten keskellä. Veneretket saaren alueella ja sen lähistölle olivatkin sitten omaa luokkaansa, mutta tiivistetysti voisi kai sanoa, että hengissä ollaan. Välillä kyydissä jännitti enemmän kuin malesialaisen taksikuskin autossa matkalla Kuala Lumpuriin, mutta lukuisien aaltojen, vaakatasoon sataneen veden ja puuttumattoman yhteisen kielen välinen yhteiselo taisi kuitenkin toimia. Phi Phille voisi suunnata myöhemminkin, mutta ainakin nyt tuntuu, että viikonlopun retken jälkeen on rentouduttava viikon verran koulussa, jotta jaksaa taas keskittyä elämiseen.

Näin meillä

Meidän hoodeilla pääkatukin on isompi kuin Amerikassa.

Opiskelija-asuntojen taso ei välttämättä aina vastaa sitä, mihin Suomessa on totuttu. Valitettavasti mekin joudumme asumaan omakotitalossa, jossa neliöitä on noin sata. Uima-altaalle ja tenniskentällekin on noin minuutin matka.

Opiskeleminen Thaimaassa on tunnolliselle opiskelijalle olennainen osa arkipäivää.

...että vaikka Bangkokissa onkin poikkeustila, ei arki Phuketissa ole kovin vaativaa. :D