sunnuntai 31. elokuuta 2008

No niin...

Kirjoitin eilen lyhyesti mellakoista, joista ainakin netin perusteella oli jonkun verran uutisoitu Suomessakin. Käytännössä niillä ei kuitenkaan ole ollut paljoa vaikutusta allekirjoittaneen normaaliin elämiseen täällä Thaimaan auringon alla. Phuketin lentokenttä oli tosiaan jouduttu sulkemaan, mutta muuten koko mellakoinnin vaikutuksia ei ole kaupungilla liikkuessaan huomannut ollenkaan.

Parissa päivässä onkin sitten tapahtunut yllättävän paljon. Tutustuminen kampusalueeseen ja thaimaalaiseen ruokaan on tapahtunut kuin itsestään, eikä kaupungilla liikkuessakaan ole liikaa karttaa tarvittu. Kulkeminen täältä yliopiston hoodeilta Patong beachille on ainakin tähän mennessä tapahtunut paikallisen joukkoliikenteen luotettavassa kyydissä: kuorma-autoista tuunatut paikallisbussit kuljettavat matkustajiaan melkein mistä vain mihin vain, eikä virallisia pysäkkejä ole matkalla ollenkaan. Lisäksi matka-aikaan vaikuttavat paljon esimerkiksi ruuhkat ja kuljettajan ajotapa, sillä vähän ennen Patongia on nähtävillä ehkä tähänastisen elämäni isoimmat ylämäet. Niihin ajetaan hyvin hitaasti ja mäkeä noustessa vauhti tippuu vielä entisestään. Moottorin huutaessa viimeisiään ei voi kuin toivoa, että auto pääsee mäen ylös ja alas tullessa jarrutkin toimisivat. Joka tapauksessa tähän mennessä mäet on aina päästy ylös ja alas, mutta tulevalla skootterikyydillä matka voi muuttua vieläkin mielenkiintoisemmaksi.

Tarkoitus olisi siis vuokrata skootteri, jotta kulkeminen olisi entistäkin vaivattomampaa. Matkat sinänsä eivät ole mahdottomia, mutta kolmenkymmenen asteen helteessä liikkumisesta tekisi mielellään vaivattomampaa. Lämpötila ja mukava kosteus, jotka täällä vallitsevat, tekevät päivistä kohtalaisen hikisiä. Onneksi kuitenkin isommilta sateilta on ainakin vielä vältytty ja esimerkiksi tänäänkin hengailimme rannalla. Ranta olikin sitteen aika asiallinen: muutaman kilometrin vanhaa kunnon Liutun rantaa pidempi, lämpimämpi ja muutenkin ehkä vähän asiallisempi. Veden lämpötilakin oli enemmän kuin mitä Suomessa on ilman lämpötila ollut missään vaiheessa tänä vuonna. Ei siis valittamista tältäkään osin...

Koulu alkaa varsinaisesti huomenna orientaation merkeissä. Tunnollisina opiskelijoina kävimme tänään vuokraamassa talon, jonka pihapiiristä löytyy muun muassa uima-allas ja tenniskenttä. Vuokraan oman lukaalini parin kaverin kanssa, joten asumisessa säilyy edes jonkinlainen opiskelija-asumisen tunnelma vaikkei solukämpästä tässä yhteydessä voikaan edes puhua. Erakoitumista ei siis ole tapahtunut, vaan jopa sosiaalisia kontakteja on kampuksella luotu. Eniten tekemisissä ollaankin -yllättäen- suomalaisten kanssa. Muita kuin thaimaalaisia ja suomalaisia täällä ei oikeastaan näy, eikä thaimaalaisten kanssa kommunikointi muulla kuin thailla ole edes yrittämisen arvoista. Ehkä jo viikon päästä puhun virheetöntä thaita ja mukaudun muutenkin paikallista asukasta muistuttavaksi. :D

Ei kommentteja: