Rutiineja ja lavallinen burmalaisia

Viimeistään viimeksi kuluneen viikon aikana allekirjoittaneelle on käynyt selväksi miten thaimaalaiseen arkeen integroituminen on käytännössä onnistunut. Vaikka ihonvärini on täällä vietettyjen parin kuukauden aikana tummentunut, ajotyylini muuttunut alkuperäistä huomattavasti pelottavammaksi (muttei onneksi liikasmaiseksi) ja tarkkojen kellonaikojen noudattaminen vähentynyt, on arki kuitenkin arkea myös Thaimaan auringon alla. Vaikka täällä oleminen ja asuminen ovatkin varmasti parhaita ajanjaksoja pitkiin aikoihin ja koti-ikävä ei vieläkään vaivaa, tuntuu kuin päivät seuraisivat toisiaan ilman, että ne erottuisivat suuresti toisistaan. Joka tapauksessa ystäväämme Mattia siteeraten elämä todella taitaa olla ihmisen parasta aikaa ja tuota aikaa rytmittävät lähinnä vain rutiinit, joihin täällä Thaimaan auringon alla on tottunut.

Vaikka elämä siis onkin ahkeran suomalaisen vaihto-opiskelijan parasta aikaa, ei Thaimaassa käytettävissä kalentereissa päiviä ole nimetty tavalla, jolla suomalainen kalenteri päiviään käsittelee. Täällä viikko alkaa maanantaista, joka on oikeastaan päivä, jonka aikana huomaa viikonlopun loppuneen. Vastaavasti perjantaina tuntuu, että viikonloppu olisi alkamassa. Maanantain ja perjantain väliin mahtuu sitten muutama vuorokausi, jotka eroavat toisistaan lähinnä vain siten, mitä kursseja kyseisinä päivinä arvokkaalla yliopistollamme on tarjottavanaan. Usein päivät tuntuvat keskenään niin samanlaisilta, että on pakko ääneen ihmetellä, mitä viikonpäivää parhaillaan vietetään ja missä vaiheessa viikko oikeastaan onkaan. Vaikka päivät usein tuntuvatkin keskenään melko samanlaisilta, on aika täällä kulunut ehkä liiankin nopeaan. Tänään saadun lukujärjestyksen mukaan koulua on jäljellä enää kolmisen viikkoa, joten suuresta Thaimaanvalloitusoperaatiosta on käytännössä jäljellä enää lopputaistelut tenttien muodossa.

Jokainen arkipäivä on opettanut epätietoiselle suomalaisopiskelijalle paljon suuresta maailmasta. Koska tosielämää ei käytännössä opi koulussa, on opintoihin panostamiseen arvostetussa ja kaikin puolin moitteettomasti toimivassa Prince of Songkla Universityssa kiinnitetty huomiota ehkä hieman turhankin vaatimattomalla tavalla. Sen sijaan erinäiset havainnot kunnioitetusta kuningaskunnastamme antavat allekirjoittaneelle aihetta ylpeillä tietämyksellä vieraista kulttuureista ja matkailun avartavasta vaikutuksesta: esimerkiksi ennen tuloani Thaimaahan en tiennyt tavallisen lava-auton lavalle mahtuvan kahtakymmentäviittä burmalaista rakennustyöläistä tai osannut edes aavistaa, miten tuk tukilla ei niin vain kuljetetakaan kahtatoista siroa suomalaista pitkin Patongin ylämäkeä. Erityisen ainutlaatuinen on myös tapa, jolla tarjouksia suorastaan satelee suomalaisia puhelinmyyjiäkin rasittavampien kaupustelijoiden kautta: tuhannen bahtin tuote on nopeasti hinnaltaan vain sadan bahtin luokkaa ja kuten arvata saattaa, "Just for you my friend".

Kielimuurilla paikallisten ja ulkomaalaisten välillä on toisinaan hauskoja, mutta välillä erityisen raivostuttavia seurauksia. Thaimaalainen tapa hymyillä kauniisti tilanteessa kuin tilanteessa antaa pahaa-aavistamattomalle suomalaiselle välillä mahdollisuuden uskotella viestinsä menneen perille, mutta vain, jotta voisi huomata, ettei viesti ole sittenkään mennyt kovin tarkasti perille saakka. Hyvänä esimerkkinä pienistä väärinymmärryksistä voidaan kaiketi pitää hetkeä, jolloin taksikuskille osoitteen täsmentämiseksi ojennettu hotellin käyntikortti johti tilanteeseen, jossa kuljettaja ystävällismielisesti muodosti puhelinyhteyden kyseiseen majoitusliikkeeseen tarkoituksenaan varata majapaikka kahdeksalle vaativalle asiakkaalleen.

Kielimuurin murtamisen edelläkävijöinä maassamme jota turistit tuskin ovat vielä löytäneet, toimivat erityisesti sisäänheittäjien, hierojien ja räätäleiden kunnioitetut ammattiryhmät. Lukuisista "Puhumme Suoma" -kylteistä ja "Terrrve kaverii, Anttilan hinta!" -huuteluista huolimatta näiden oman alansa rautaisten ammattilaisten tarkoitus edistää palveluidensa kysyntää aiheuttaa usein jostakin syystä täysin päinvastaisen vaikutuksen. Tapa, jolla asiakkaita hienovaraisesti houkutellaan edistämään Thaimaan kansantaloutta ei usein toimi ainakaan ihan liian hyvin - ja mikä parasta, näissä tilanteissa myöskään tuhansien hymyjen maamme ei näyttäydy niin viehättävänä kuin parin viikon matkalle Hassen siivellä saapuneet saattaisivat kuvitella. Toisaalta parin viikon turistimatkalla Patongin turistirysään ei myöskään muodosteta liian realistista käsitystä kuningasta palvovasta maasta ja kansasta, joka yhtään kyseenalaistamatta nousee elokuvateatterissa leffan alkaessa ylös katselemaan kiinnostuneesti kuninkaasta kertovaa ylistysvideota. Kaikesta huolimatta voin ehdottomasti suositella kaikille opintoihinsa Suomessa kyllästyneille tulevaisuuden toivoille mahdollisuutta ottaa taukoa arjesta ja suunnata Phuketin rannoille. Ja luonnollisesti myös keskittymään opintoihinsa samaisen pitäjän yliopistossa.

Yleisön pyynnöstä kuvamateriaalia allekirjoittaneen edesottamuksista tällä puolella maapalloa alkaa hiljalleen tihkua osoitteeseen http://picasaweb.google.com/mijumeri. Vaikka hyvää usein kannattaakin odottaa, ei samainen klisee päde tähän yhteyteen millään tavalla, eikä liikoja kannata odottaa.