Lopputilitys Thaimaasta

Kun kolmisen kuukautta sitten pakkasin pienessä paniikissa maallista omaisuuttani Hector -nimiseen lentolaukkuun, en osannut kuvitella kuinka nopeaan sivistysloma Phuketin kunniakkaassa yliopistossa lopulta kuluisikaan. Jos elokuun lopulla laukun pakkaaminen ja mukaan otettavien tavaroiden määritteleminen tuottivat hankaluuksia, on tilanne jokseenkin mielenkiintoinen myös tällä hetkellä. Vaikka loppuviikosta postitinkin Suomeen vähemmän käytössä olleita ja näin myös turhiksi havaittuja tavaroita, ei lentolaukkuni ilmeisesti ole kasvanut sinä aikana, jonka Phuketissa olen viettänyt. Tällä hetkellä tilanne näyttää epätoivoiselta, sillä laukkuni ollessa ääriään myöten täynnä on sinne kuuluvia tavaroita yhä käytännössä joka puolella lukaaliamme. Aika ja onni näyttävät, miten vuosisadan pakkaustapahtuma lopulta päättyy ja millaisen tavaravuoren jätän jälkeeni omanlaisenaan köyhäinapuna niitä tuskin tarvitseville ihmisille.

Luonnollisesti tällaisen vaihtojakson loppumetreillä pitäisi kai miettiä, mitä matkalla ja koulussa oikeastaan onkaan oppinut. Heti ensimmäiseksi on ehkä helpointa määritellä osaamiseni thai-kielessä, joka kaikessa kauneudessaan ja yksinkertaisuudessaan osoittautui lopulta allekirjoittaneelle turhan haasteelliseksi. Lopullinen osaaminen kolmen kuukauden thain opiskelemisen jälkeen näyttää olevan joitakin numeroita, muutamia lauseita ja kokonaiset kolme kirjainta, jotka ulkomuistista osaan. Toisin sanoen, mikäli tänne tullessa en thaita osannut, ei kielitaito täälläkään ole liiaksi kehittynyt.

Jos ja kun en täällä ole thain taitajaksi muuttunut, ei myöskään englantini ole liiaksi parantunut. Kun vapaa-ajalla on pärjännyt erinomaisesti suomella ja paikallisten kanssa kommunikointi on onnistunut käytännössä parhaiten käsimerkeillä ja jollakin thain, suomen ja englannin välimuodolla, en välttämättä kehtaa väittää puhuvani myöskään virheetöntä Lontoota. Täällä opiskelluista kolmesta kurssista lopulta yksi ainoa muistutti edes etäisesti yliopiston kurssia, joten opiskelujen suhteen Phuketiin tuskin kannattaa tulevienkaan sukupolvien sankoin joukoin vaeltaa.

Vaihto-opiskelemisen tarkoitus etenkään tällaisessa paikassa ei tietenkään ole pelkän laatuajan viettämien opinahjon turhan tehokkaasti ilmastoiduissa huoneissa. Thaimaassa vietetty aika on kuitenkin opettanut paljon ja saanut keskuudessamme ainakin kotimaan arvostamisen kasvamaan. Thaimaalaisella tehokkuudella asioiden hoitaminen ja käytännössä enemmän tai vähemmän kärjistäen kaiken mahdollisen toimimattomuus tässä kauniissa maassa ovat kuitenkin aiheuttaneet enemmän hauskoja tilanteita, kuin suoranaista ärisemistä. Kun asioihin osaa asennoitua oikein ja tekee huijaavalle taksikuskille viidettä kertaa selväksi, ettei oikeastaan ole turisti vaan täällä asuva opiskelija, ei asioita oikeastaan jaksa enempää edes miettiä.

Joka tapauksessa täällä vietettynä aikana suhtautuminen ja odotukset Thaimaata ja thaimaalaisuutta kohtaan ovat selkeästi muuttuneet. Kuten jo aiemmin kirjoitinkin, parin viikon pakettimatkan aikana ei tästäkään kuningaskunnasta näe liiaksi mitään turistialueiden ulkopuolella olevaa ja tapahtuvaa, mutta muutamassa kuukaudessa asioita tuntuu jo nähneen joiltain osin liiaksikin. Ainakin väite, jonka mukaan Thaimaa on tuhansien hymyjen maa, on osoittanut hieman yksinkertaista toteamusta filosofisemmaksi ongelmaksi. Hymyjä kyllä riittää, mutta etenkin palveluammatissa työskentelevien hymy saattaa myös hieman hyytyä siinä vaiheessa kun ulkomaalaisen, eli farangin, rahat näyttävät loppuvan.

Maa, jossa Mc Donald´sin edessä olevan patsaan varastamisesta uhkaillaan maasta karkottamisella ja jossa kansalaiset seuraavat kaduilla ja televisiosta kymmenen kuukautta kuolleena olleen prinsessan arkun kuljettamista 14 tonnia painavilla kultaisilla vaunuilla, on kuitenkin ollut mitä mahtavin paikka tällaisen sivistysloman viettämiseen. Vaikka vesisateet tänä vuonna alkoivatkin oikeastaan vasta sadekauden päättymisen jälkeen, on ilmasto ja hintataso varsin loistavia etuja, joita Thaikkulalla on tarjota. Toisaalta thaimaalaisten hetkessä elämistä ja tulevaisuuden suunnittelemisen puuttumista sivusta seuranneena ei voi kuin ihmetellä, mikäli eurooppalaisia turisteja yhä kymmenen vuoden päästä matkustaa tänne samoissa määrin kuin nytkin. Arjen pienet asiat, kuten roskisten puuttuminen, asioiden toimimattomuus ja hintatason nouseminen saattavat vielä jossain vaiheessa ajaa Thaimaan tilanteeseen, jossa Phuketin rantojakaan eivät täytä pelkästään ylipainoiset itseään grillaavat eurooppalaiset.

Joka tapauksessa kokonaisuutena täällä vietetty aika on ollut sellaista, ettei sitä ainakaan ihan pienestä hinnasta vaihtaisi mihinkään. Syksy täällä on tuntunut paremmalta kuin kesä Suomessa ja nyt kun lähtö on jo lähellä, on alettava jo miettiä mitä Suomeen palattuani aion oikeastaan edes tehdä. Ennen kotiinpaluuta on kuitenkin jäljellä melkein kuukauden mittainen Aasian kiertomatka, jonka aikana toivoisin maisemien muuttuvan Suomessa enemmän talvea kuin marraskuuta muistuttaviksi.

Linja-autossa oli tunnelmaa, mutta myös pirun kylmä

Kuluneen viikon aikana onnistuin juuri ja juuri irrottamaan itseni ahkerasta opiskelutahdistamme ja saatoin hankkia lyhyen tauon jatkuvasta suorittamisesta ja pakosta menestyä kiitettävästi kunnioitetun opinahjomme tarjoamilla kursseilla. Koska opiskelupaikkakuntamme täällä sivistyksen susirajalla tuntuu olevan päällisin puolin jo aika nähty vaihtorupeaman kiitäessä kohti tenttiviikkoa, päätin suunnata muutamaksi päiväksi toisenlaiseen turistirysään, Hua Hiniin. Phuketin ja Hua Hinin muutamia turisteja vuositasolla kohdanneet rannat olivat yllättävänkin erilaisia, mutta ottamatta huomioon paikanpäällä nautitun laatuseuran tarjoamaa hauskuutta, voin kertoa linja-automatkustamisen olevan Thaimaassa hieman erilaista kuin Suomessa.

Bussimatka Phuketista Hua Hiniin kesti vaatimattomat kymmenisen tuntia suuntaansa. Koska tällä kertaa linja-automme kyljessä ei komeillut Väinö Paunun nimi, ei myöskään matkustaminen ollut ihan samanlaista kuin Tampereen ja Jyväskylän väliä kiitävässä pikavuorossa. Hyvänä esimerkkinä matkan haasteellisuudesta voidaan pitää lipun hankkimishetkeä, jota ei suinkaan voida sijoittaa loogisimmalle mahdolliselle paikalle, eli tässä tapauksessa linja-autoasemalle. Köröteltyäni vuokraisäntämme kyydissä Phuket Towniin ja mahdolliselle lipputiskille, sain jälleen selkeällä thailla kerrottuna kuulla, ettei kyseisen kuljetusliikkeen palveluihin kuulu lainkaan Hua Hiniin kulkeminen. Opittuani thaita kuluneiden parin kuukauden aikana ehkä kokonaiset kolme sanaa, olin ehkä hieman epäluuloinen siitä, miten matkustamisen suhteen tulisi sittenkin käymään. Tilannetta ei suinkaan helpottanut tieto bussin lähtöajan lähestymisestä ja siitä, että allekirjoittanut vietti aikaansa yhä ilman bussilippua ja tietoa mistä, milloin ja mihin hintaan haluamalleni bussivuorolle olisi ollut tikettejä tarjolla.

Lopulta muutaman mutkan kautta pääsimme kuitenkin oikealle lipputiskille ja sain ilokseni kuulla, etteivät netistä löytyvät aikataulut suinkaan pidä paikkaansa. Tässä vaiheessa lähtökiireet hieman hälvenivät, mutta onneksi bussin lähtöaika muuttui eteenpäin vain tunnilla. Maksettuani lipun ja kiitettyäni kyydistä vaapuin pelonsekaisin tuntein kotikylämme linja-autoasemalle, jonka esikuvana on todennäköisesti toiminut jokin ihan muu kuin linja-autoaseman tarkoitusta palvellut laitos. Arvottuani tieni oikeaan bussiin ja istuuduttuani mukavasti buddhalaisen munkkiherran viereen matkani Hua Hiniin saattoi vihdoin alkaa.

Bussimatka itsessään sujui varsin mukavasti ja nopeasti, mutta pienenä epäkohtana voisi ehkä pitää tilannetta, jossa bussi ei varsinaisesti ollut edes pysähtymässä haluamaani kyläpahaseen. Onnekseni nukkuminen liikkuvassa kulkuneuvossa ei ole koskaan kuulunut bravuureihini, joten loppumatkasta istuin tärkeän näköisenä bussikuskin vieressä keskustelemassa siitä, mihin olisin jäämässä ja mihin bussi minut lopulta jättäisi. Lienee sanomattakin selvää, ettei yhteistä kieltä liiaksi käytetty tässäkään tilanteessa.

Muutaman päivän miniloma kului nopeasti kuten aika täällä yleensäkin. Tutustuttuani Hua Hinin turistirysään ja vietettyäni aikaa laadukkaassa suomalaisoppaiden seurassa saatoin loppuillasta puhua myös selkeää tanskaa ja mikä kauneinta, juosta karkuun paikallisia tyttöjä, jotka eivät varsinaisesti sitten olekaan tyttöjä. Ennen kuin likaisimmat lukijahenkilöni vetävät liian nopeita johtopäätöksiä lienee asiallista mainita sukupuolen erottamisen tapahtuneen jo kohtaamishetkellä katulamppujen loisteessa. Haasteellisen kyseisestä ihmislämpöä kaivanneesta persoonasta tekikin lähinnä moottorikäyttöinen kulkuneuvo, jonka avulla hän iloisesti kirmaili perässäni pitkin öisiä katuja. Vihdoin päästyäni yöllä kämpille ja muutamaan kertaan tarkastettuani, että ovi todella oli lukossa, saatoin jälleen olla ylpeä saadessani asua kunnioitetussa kuningaskunnassamme.

Nyt kun aika täällä on todella käymässä vähiin, olisi hienoa myös tietää, mihin aion Thaikkulan jälkeen todella suunnata. Hieman haasteita tuleviin matkasuunnitelmiini tuovat Balille odotettavat pommi-iskut ja Vietnamin vaatimattomat tulvat, joiden ansiosta Hanoin kaduilla on metrin verran puhtautta huokuvaa tulvavettä. Onneksi Thaimaan hintataso on jatkuvasta nousustaan huolimatta kuitenkin sitä luokkaa, että saatan marraskuun opintotuella hankkia itselleni kumiveneen, jolla matkustaminen paikasta toiseen helpottuu. Myös yliopiston myöntämä matka-apuraha Thaimaan valloitukseen mahdollistanee ehkä myös airojen hankkimisen, mutta tällä viikolla saamani ruisleipäpaketin avulla jaksan ehkä kärvistellä täällä lämmössä kaipaamatta Suomen marraskuuta.

Poissaolokiintiön hyötykäyttöä

Prince of Songkla University tuntuu poissaolojen suhteen hieman kotoisaa Jyväskylän yliopistoa tarkemmalta opinahjolta. Kaikilla kolmella kurssilla, joita läsnäolollani vaihtelevalla menestyksellä kunnioitan, on kahdeksankymmenen prosentin läsnäolopakko. Toisin sanoen mikäli luennoista syystä tai toisesta jättää väliin enemmän kuin viidesosan, ei lopputenttiin enää ole menemistä. Sen sijaan lääkärintodistusta tai muuta virallisluontoista paperia vilauttamalla aiemmat poissaolot mitätöidään ja ovet uusien poissaolojen ihmeelliseen maailmaan aukeavat pyytämättä ja yllättäen. Niinpä suosikkisairaalani papereita yliopistolla esiteltyäni huomasin, etten itse asiassa olekaan hyödyntänyt poissaolojani tavalla, jolla niitä olisi suotavaa hyödyntää. Jos olemassa on poissaolokiintiö, niin kai sitä tulee edes hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla? Kummelin tyyliin "poissaolokiintiö tykkää kun sitä käytetään".

Elimme pitkään uskossa, että sadekausi loppuisi hiljalleen lokakuun alkuvaiheissa. Vaikka syyskuussa sateita riitti hoodeillamme yllättävänkin vähän, ei tilanne lokakuussa ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan. Varsinkin viime ja tämän viikon aikana on tuntunut siltä, että vettä tulee tauotta aamusta iltaan ja vielä yöhönkin jatkuen. Esimerkiksi tänään olin ajatellut siirtyä aamulla Thai Cookingin pariin, mutta herättyäni aamuseitsemältä pimeässä huoneessa vesisadetta kuunnellen päätin, että luennolle ehtii kyllä myöhemminkin. Kuten tekstistäni varmaankin on huomattavissa, olen todella huolissani poissaolokiintiön menestyksekkäästä hyödyntämisestä ja koulua ollessa jäljellä enää kaksi kokonaista viikkoa tuntuu, että saan poissaoloni vielä käytettyä esimerkiksi ensi viikon aikana.

Itse järjestettyjen vapaapäivien aikana olen saanut suunniteltua henkilökohtaista Aasian kiertomatkaani taas jonkin verran eteenpäin. Ensi viikolla kulutan muutaman koulupäivän Hua Hinissa Marikan seurassa, sillä harvoin vanhoja ystäviä tapaa tällä puolella maailmaa. Hua Hinin reissun jälkeen jäljellä onkin sitten enää yksi kokonainen kouluviikko, jonka jälkeen olisi tarkoitus suunnata Balille viettäen matkalla Kuala Lumpurissa muutama päivä. Kuala Lumpur on tuttu viime kevään Singaporen äkkilähtömatkaltamme, josta yhä edelleen mitä nöyrimmin kiitän KLM -lentoyhtiötä ja epäonnistunutta hintapäivitystä lentolippujen myyntijärjestelmässä. Kuala Lumpuria enemmän odotan kuitenkin jo tässä vaiheessa Balia, jonka hehkutus paikassa jos toisessakin hakee vertaistaan. Uskon, ettei Balin suhteen tarvitse aina iltaisin itkeä itseään uneen.

Jos Balille meneminen on jo varmaa, on sen jälkeisen reissun suunnittelu valmis vasta periaatteen tasolla. Nyt näyttäisi siltä, että kymmenen päivän Balilla olemisen jälkeen vaihtaisin vajaaksi pariksi viikoksi Vietnamiin. Koska molemmat mainitsemisen arvoiset vietnamilaiskaupungit, Hanoi ja Ho Chi Minh, sijaitsevat maan eri kolkissa, on edessä pienimuotoinen ja suhteellisen nopealla aikataululla tapahtuva kiertomatka. Jos ja kun aikaa vielä jää, jatkan Vietnamista muutamaksi päiväksi Hong Kongin miljoonakaupunkiin. Hong Kongin jälkeen muutama päivä Bangkokissa elpyessä ja ostoshysteriaa hankkiessa menee varmasti nopeasti ja jäljellä olisi sen jälkeen enää lento Suomeen.

Kuunneltuani radiosta, että talvi on tulossa Suomeen ehkä jo seuraavan viikonlopun aikana, en jaksa nurista edes jatkuvista vesisateista tämän enempää. Aika täällä on kulunut niin nopeaan, että tässä vaiheessa kolmen kuukauden vaihtorupeamaani olen huomannut, että tässä tuntuu käyvän juuri niin kuin alussa pelkäsinkin. Kun alussa en pitänyt kiirettä minkään asian suhteen uskoen, että aikaa täällä olisi jäljellä ruhtinaallisesti, olen nyt huomannut ajan loppuvan nopeammin kuin alkuun kuvittelinkaan. Lopputuloksena taitaakin nyt olla minuuttiaikataulu, jonka mukaan mopoilen Phuketia rannalta toiselle ja turistikuvia ottaen. Turistikuvista puheen ollen osoitteeseen http://picasaweb.google.com/mijumeri on nyt ilmestynyt koko perheelle sensuroituja matkakuvia kuluneelta syksyltä. Ensi viikkoa ja Suomesta tilaamaani ruisleipää odotellessa...

Rutiineja ja lavallinen burmalaisia

Viimeistään viimeksi kuluneen viikon aikana allekirjoittaneelle on käynyt selväksi miten thaimaalaiseen arkeen integroituminen on käytännössä onnistunut. Vaikka ihonvärini on täällä vietettyjen parin kuukauden aikana tummentunut, ajotyylini muuttunut alkuperäistä huomattavasti pelottavammaksi (muttei onneksi liikasmaiseksi) ja tarkkojen kellonaikojen noudattaminen vähentynyt, on arki kuitenkin arkea myös Thaimaan auringon alla. Vaikka täällä oleminen ja asuminen ovatkin varmasti parhaita ajanjaksoja pitkiin aikoihin ja koti-ikävä ei vieläkään vaivaa, tuntuu kuin päivät seuraisivat toisiaan ilman, että ne erottuisivat suuresti toisistaan. Joka tapauksessa ystäväämme Mattia siteeraten elämä todella taitaa olla ihmisen parasta aikaa ja tuota aikaa rytmittävät lähinnä vain rutiinit, joihin täällä Thaimaan auringon alla on tottunut.

Vaikka elämä siis onkin ahkeran suomalaisen vaihto-opiskelijan parasta aikaa, ei Thaimaassa käytettävissä kalentereissa päiviä ole nimetty tavalla, jolla suomalainen kalenteri päiviään käsittelee. Täällä viikko alkaa maanantaista, joka on oikeastaan päivä, jonka aikana huomaa viikonlopun loppuneen. Vastaavasti perjantaina tuntuu, että viikonloppu olisi alkamassa. Maanantain ja perjantain väliin mahtuu sitten muutama vuorokausi, jotka eroavat toisistaan lähinnä vain siten, mitä kursseja kyseisinä päivinä arvokkaalla yliopistollamme on tarjottavanaan. Usein päivät tuntuvat keskenään niin samanlaisilta, että on pakko ääneen ihmetellä, mitä viikonpäivää parhaillaan vietetään ja missä vaiheessa viikko oikeastaan onkaan. Vaikka päivät usein tuntuvatkin keskenään melko samanlaisilta, on aika täällä kulunut ehkä liiankin nopeaan. Tänään saadun lukujärjestyksen mukaan koulua on jäljellä enää kolmisen viikkoa, joten suuresta Thaimaanvalloitusoperaatiosta on käytännössä jäljellä enää lopputaistelut tenttien muodossa.

Jokainen arkipäivä on opettanut epätietoiselle suomalaisopiskelijalle paljon suuresta maailmasta. Koska tosielämää ei käytännössä opi koulussa, on opintoihin panostamiseen arvostetussa ja kaikin puolin moitteettomasti toimivassa Prince of Songkla Universityssa kiinnitetty huomiota ehkä hieman turhankin vaatimattomalla tavalla. Sen sijaan erinäiset havainnot kunnioitetusta kuningaskunnastamme antavat allekirjoittaneelle aihetta ylpeillä tietämyksellä vieraista kulttuureista ja matkailun avartavasta vaikutuksesta: esimerkiksi ennen tuloani Thaimaahan en tiennyt tavallisen lava-auton lavalle mahtuvan kahtakymmentäviittä burmalaista rakennustyöläistä tai osannut edes aavistaa, miten tuk tukilla ei niin vain kuljetetakaan kahtatoista siroa suomalaista pitkin Patongin ylämäkeä. Erityisen ainutlaatuinen on myös tapa, jolla tarjouksia suorastaan satelee suomalaisia puhelinmyyjiäkin rasittavampien kaupustelijoiden kautta: tuhannen bahtin tuote on nopeasti hinnaltaan vain sadan bahtin luokkaa ja kuten arvata saattaa, "Just for you my friend".

Kielimuurilla paikallisten ja ulkomaalaisten välillä on toisinaan hauskoja, mutta välillä erityisen raivostuttavia seurauksia. Thaimaalainen tapa hymyillä kauniisti tilanteessa kuin tilanteessa antaa pahaa-aavistamattomalle suomalaiselle välillä mahdollisuuden uskotella viestinsä menneen perille, mutta vain, jotta voisi huomata, ettei viesti ole sittenkään mennyt kovin tarkasti perille saakka. Hyvänä esimerkkinä pienistä väärinymmärryksistä voidaan kaiketi pitää hetkeä, jolloin taksikuskille osoitteen täsmentämiseksi ojennettu hotellin käyntikortti johti tilanteeseen, jossa kuljettaja ystävällismielisesti muodosti puhelinyhteyden kyseiseen majoitusliikkeeseen tarkoituksenaan varata majapaikka kahdeksalle vaativalle asiakkaalleen.

Kielimuurin murtamisen edelläkävijöinä maassamme jota turistit tuskin ovat vielä löytäneet, toimivat erityisesti sisäänheittäjien, hierojien ja räätäleiden kunnioitetut ammattiryhmät. Lukuisista "Puhumme Suoma" -kylteistä ja "Terrrve kaverii, Anttilan hinta!" -huuteluista huolimatta näiden oman alansa rautaisten ammattilaisten tarkoitus edistää palveluidensa kysyntää aiheuttaa usein jostakin syystä täysin päinvastaisen vaikutuksen. Tapa, jolla asiakkaita hienovaraisesti houkutellaan edistämään Thaimaan kansantaloutta ei usein toimi ainakaan ihan liian hyvin - ja mikä parasta, näissä tilanteissa myöskään tuhansien hymyjen maamme ei näyttäydy niin viehättävänä kuin parin viikon matkalle Hassen siivellä saapuneet saattaisivat kuvitella. Toisaalta parin viikon turistimatkalla Patongin turistirysään ei myöskään muodosteta liian realistista käsitystä kuningasta palvovasta maasta ja kansasta, joka yhtään kyseenalaistamatta nousee elokuvateatterissa leffan alkaessa ylös katselemaan kiinnostuneesti kuninkaasta kertovaa ylistysvideota. Kaikesta huolimatta voin ehdottomasti suositella kaikille opintoihinsa Suomessa kyllästyneille tulevaisuuden toivoille mahdollisuutta ottaa taukoa arjesta ja suunnata Phuketin rannoille. Ja luonnollisesti myös keskittymään opintoihinsa samaisen pitäjän yliopistossa.

Yleisön pyynnöstä kuvamateriaalia allekirjoittaneen edesottamuksista tällä puolella maapalloa alkaa hiljalleen tihkua osoitteeseen http://picasaweb.google.com/mijumeri. Vaikka hyvää usein kannattaakin odottaa, ei samainen klisee päde tähän yhteyteen millään tavalla, eikä liikoja kannata odottaa.

"Pain at left side of pain"

Kylän pääkatu oli vielä hieman meidän kylämme vastaavaa vaatimattomampi.

Tsunamista kärsineessä kylässä kuuluimme porukkaan siinä missä metrin verran meitä lyhyemmätkin kaverit. Löydä kuvasta neljä suomalaista.

Thaimaassa viikon aikana saamani lääkemäärä vastaa noin tuplasti sitä, mitä Suomessa olen reilun parinkymmenen vuoden aikana saanut.

Hehkutettuani aikani Thaimaan syksyn mahtavuutta ja arjen onnistumista sain vihdoin esimakua siitä, miltä tavallinen elämä lokakuussa tuntuu. Tällä kertaa yöpakkaset tai satunnaiset räntäkuurot eivät iskeneet asuinympäristöömme, eikä kylmyyskään vaivannut samaan tapaan kuin kotoisassa Kortepohjassa kuluneiden vuosien aikana. Joka tapauksessa kuluneen viikon aikana sain jälleen huomata, kuinka tavallinen kuolevainen voi kärsiä kivuista ja nauttia tuntemattomista kipulääkkeistä enemmän kuin aiemmin olisin voinut kuvitella.

Tiistai-ilta oli lähihoodeillamme suurien tapahtumien aikaa. Paikallisia kasvisruokafestivaaleja lukuun ottamatta ehkä eniten yleisöä kerännyt tapahtuma oli lähikaupan pihassa ensi-iltansa saanut allekirjoittaneen yhden miehen show, jonka suurimpana vetonaulana toimi tällä kertaa totaalisen jumissa ollut selkä. Yhden pahaa-aavistamattoman kumarruksen seurauksena nähtiin muun muassa jonkin verran pihalle pullistuneita silmiä, joustavia alaraajoja ja taidokasta mopoon nojaamista, jotka yhdessä muodostivat tämän kertaisen näytelmämme kohokohdat. Tässä vaiheessa lienee huomaavaista kertoa kyseessä olleen jonkinlainen selkäkramppi, jonka ansiosta liikkuminen on ollut tavallista haasteellisempaa ja tutustuminen thaimaalaiseen sairaalakulttuuriin entistäkin syväluotaavampaa.

Koska vanhuuden vaivat eivät parissa päivässä muuttuneet mihinkään ja huippuunsa saakka trimmattu vartaloni tuntui kankeammalta kuin vuosiin, päätin kunnioittaa paikallista sairaalaa vierailullani torstaiaamuna. Luonnollisestikaan sairaalavierailu ei tullut kyseeseen keskiviikkona vapaapäivästä johtuen, joten katsoin sairaalareissun sopivan paremmin päivään, jolloin koulussa olisi pitänyt istua aamusta iltaan. Menemättä likaisiin yksityiskohtiin voin kertoa thaimaalaisen kipupiikin olevan kokeilemisen arvoinen ja dialogin potilaan ja lääkärin välillä olevan paikoin jopa suhteellisen haastavaa. Näin ollen tällä kertaa edes ennalta opiskelluista vuorosanoista ei tuntunut olevan liiaksi hyötyä.

Koska thaimaalaiset ovat yleensäkin järjen ja loogisen päättelyn käytössä melkolailla huippuluokkaa, kuului selän tutkimiseen joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia. Luonnollisesti tutkimus kuin tutkimus on hyvä aloittaa potilaan punnitsemisella, jotta kyseistä toimenpidettä seuraava verenpaineen mittaaminen sujuisi kuin itsestään. Kuitenkin ehkä tähänastisen elämäni hauskimpana sairaalakokemuksena oli potilaan ruumiinlämmön mittaaminen käytännöllisesti kielen alta. Muistettuani mistä muualta lämpötilaa voitaisiin tarvittaessa mitata, kiitin sairaalaamme hienotunteisuudesta ja toivon teknisen kehityksen vielä jonain päivänä johtavan lämpötilan määrittelemiseen esimerkiksi kainalon tai korvan alueelta. Kuitenkin kaiken tämän koettuani sain kuulla diagnoosini, jonka mukaan tilanteeni ei ole enempää eikä vähempää kuin "Pain at left side of pain".

Kipu kivun vasemmalla puolella on varmasti suomalaisenkin lääkäritoiminnan huippudiagnooseja, mutta erinäisten lääkehuurujen jälkeen tilanne alkoi hiljalleen helpottaa ja usko thaimaalaiseen sairaalaan palasi nopeammin kuin olisin uskonutkaan. Puolikuntoisena ja notkealla selällä varustettuna olinkin viikonloppuna enemmän kuin elementissäni vieraillessamme kylässä, joka hiljalleen on toipunut tsunamin aiheuttamista menetyksistä. Vaikka vieraileminen kyseisessä kylässä herättikin etukäteen jonkin verran ristiriitaisia odotuksia, kannatti kylän lapsien parissa ehdottomasti viettää melkein kokonainen iltapäivä.

Kylä jossa vierailimme, oli tuhoutunut neljän vuoden takaisessa tsunamissa lähes täysin. Aineellisten vahinkojen lisäksi myös suuri osa kylän asukkaista oli menettänyt henkensä, eikä kylän jälleenrakentaminenkaan ole ollut paikallishallinnon asialistalla tärkeimpien toimien joukossa. Virallisten avustustoimien ohella kylässä tehdään huomattavissa määrin vapaaehtoistyötä, jonka ohella myös esimerkiksi kirkolla ja Italian valtiolla on ollut suuri rooli jälleenrakentamistyössä ja lasten kouluttamisessa. Vierailumme aikana tehdyn lyhyen kierroksen ansiosta ainakin allekirjoittaneelle konkretisoitui tsunamin aiheuttamien vahinkojen määrä ja luonnonvoimien arvaamattomuus, mutta ehdottomasti tärkeintä oli jälleen saada realistista kuvaa siitä, miten Thaimaassa asiat todella toimivat. Kaikesta kokemastaan huolimatta kylän lapset olivat iloisia ja uskomattoman energisiä tapauksia, joille englannin opiskeleminen näytti maistuvan jokseenkin samassa mittakaavassa kuin meille thain saloihin syventyminen.

Uuden viikon alkaessa olin jälleen askelta lähempänä Phuket International Hospitalin kanta-asiakkuutta. Kontrollikäynti vammautuneen selän takia muuttuikin hetkessä makoiluksi valvontahuoneessa tippapussin tyhjenemistä seuraten. Ilmeisesti jonkinasteisen ruokamyrkytyksen jälkitunnelmissa vietin jälleen laatuaikaa hyväksi havaitsemassani sairaalassa. Ruumiin lämpötilan noustessa kolmeenkymmeneenyhdeksään asteeseen laatuajan viettäminen oli kuitenkin haasteellista, joten muutaman tunnin lepäilyn jälkeen sain jälleen kohtalaisen suuren annoksen erinäisiä lääkkeitä ja käskyn palata kotiin. Innolla odotan, ettei mukaan saamaani näyteputkiloa tarvitse lähipäivien aikana ottaa käyttöön ja sen kanssa nöyrästi palata takaisin paikalliseen parantolaan...

Itsehän suosin korruptiota

Thaimaalaisella kalenterilla on mielenkiintoinen ero verrattuna Suomessa kuluviin päiviin. Hehkuttamatta yhtään liikaa en voi olla ihmettelemättä miten nopeaan Thaimaassa vietetty aika on loppujen lopuksi kulunut. Vaikka kotiinpaluu ja oma henkilökohtainen Aasian kiertomatkani ovatkin vielä melkein kahden kuukauden päässä, tuntuu kuin reilun kuukauden mittainen ajanjakso olisi kulunut samassa ajassa kuin yksi marraskuinen maanantai Suomessa. Ajan kuluessa on ollut tavallaan myös hauskaa huomata, kuinka täällä pitäisi koko ajan keksiä jotakin järkevää tekemistä ja liikkua jatkuvasti paikasta toiseen. Phuketiin muuttaminenhan ei itsessään ole mitenkään mukavaa, joten tekemistä ja liikkumista on pakonomaisesti keksittävä joka päivälle, jotta täällä vietetylle ajalle olisi jokin rationaalinen syy.

Kuluneena viikonloppuna kulutimme aikaamme jälleen liikkumalla paikasta toiseen. Koska matkailu kliseisesti todella avartaa ja nykyinen kotimaamme tarjoaa maan rajojen sisäpuolelle suuntautuvaan matkailuun hieman Suomea mielenkiintoisempia kohteita, päätimme suunnata rantakohteiden sijasta pidennetyksi viikonlopuksi Bangkokiin. Bangkok, jota ilmeisesti melko yleisestikin Enkelten kaupungiksi kutsutaan, eroaa muista aasialaisista suurkaupungeista jokseenkin omanlaisenaan kohteena. Kaupungin lempinimelle voi olla hyvätkin perusteet, mutta esimerkiksi myös allekirjoittanut olisi mielellään ottanut siivet selkäänsä ja lentänyt pois tuosta pimeällä pilvenpiirtäjästä katsottuna niin kauniista kaupungista, jonka kaduilla liikkuessa ei voinut olla huomaamatta olevansa missään muualla kuin kunnioitetussa kuningaskunnassamme.

Pikaisen vierailumme perusteella Bangkok on melkolailla ristiriitainen sekoitus kaaosta, epäjärjestystä ja rähjäisyyttä, mutta toisaalta myös hienoja temppeleitä, huijaavia taksikuskeja ja loistavia ostosmahdollisuuksia. Vaikka kaupungilla varmasti olisikin ollut paljon kulttuuriantia tarjottavanaan, keskityimme lähinnä tekemään täsmäiskuja ostoskeskuksiin, joissa toiminnallamme aiheutimme huomattavan määrän tyhjiä hyllypaikkoja ja edistimme menestyksekkäästi kansantaloutta. Joka tapauksessa kaiken tämän jäljiltä ei voinut olla kuin tyytyväinen palatessaan taas Delight Villagen kotoisaan tunnelmaan ja maaseudun rauhaan.

Kuten jälleen molemmat blogiani lukevat henkilöt osaavat arvata, hauskimpien Bangkokissa koettujen tapahtumien joukkoon lukeutuu ehdottomasti oluen ostaminen. Normaalilla tuurillamme viikonlopuksi pääkaupunkiin julistettu alkoholijuomien myyntikielto tuntui kuitenkin muutaman neuvoa-antavan iltaoluen ostamisen suhteen enemmän hidasteelta kuin esteeltä. Tunnetusti hätä keksii keinot, joten sivukujilta löydetyn salakapakan hintatasosta närkästyneenä suuntasimme yön pimeydessä hotellin viereiseen lähikauppaan hurmaamaan henkilökuntaa toiveenamme saada kaksi juomaa jokaiselle seurueeseemme kuuluneelle.

Paikallinen Fresh Mart ei ollut turhan tarkkaan kätkenyt juomakaappiaan kutakuinkin keskelle myymäläänsä. Jälleen kerran loistavalla englannin ja thain sekoituksella käyty keskustelu lattianpesijän kanssa johti tilanteeseen, jossa myyntikieltoa paheksuttavalla tavalla rikottiin. Ostotapahtumasta erityisen hauskan teki se, ettei tuotteita varsinaisesti edes kassan kautta myyty: hinnat, määrät ja tuotteet merkittiin käytännöllisesti ruutuvihkoon, eikä paikalle jälkeemme saapuneille thaimaalaisille janoisille persoonille oluita suotu. Niinpä hyvästä palvelusta kiitollisena tulin samalla tukeneeksi korruptiota voitelemalla myyjiä ruhtinaallisella sadan bahtin lahjuksella. Luonnollisesti valtio-opin ja hallintotieteen opiskeluissa kunnostautuneena moniosaajana paheksun korruptoituneita maita, mutta käytännössä näinkin vakavan tilanteen kokeneena en voi kuin kannustaa ihmisiä lahjusten antamiseen ja elämänlaatunsa parantamiseen kyseenalaisilla keinoilla.

Bangkokissa vietetyn viikonlopun jälkeen olikin sitten taas aika palata tehokkaana opiskelujen pariin. Maanantain luennosta ja bulgarialaisesta taloustieteen ihmeestä sen enempää kitisemättä tiistaina opittiin jälleen paljon uutta. Opituista seikoista ehkä tärkein on jälleen uusi ihmistyyppi, jota esiintyy kaiketi vain Thaimaassa ja etenkin kunnianarvoisan Prince of Songkla Universityn opetushenkilökunnassa. Tässä vaiheessa valokeila kääntyy kuin kääntyykin Thai Food Preparation -kurssin puheliaan ja miellyttäväilmeisen apuopettajan puoleen, joka kenties tahtomattaan aiheuttaa jonkinasteista hilpeyttä kurssille osallistuvien joukossa.

Apuopettajamme on varmasti ihmisenä ihan mukava, mutta opettajana ei ehkä niin ammattilainen kuin etukäteen voisi kuvitella. Kyseessä oleva neiti-ihmisemme ei yllättäen puhu liiaksi englantia, mutta ei myöskään kuluta turhaa aikaa neuvomiseen ja kurssilla esiintyvien ongelmatilanteiden ratkaisemiseen. Sen sijaan opetustuokioihin toivottua vaihtelua tuovat tilanteet, joissa suomalaisopiskelija ei esimerkiksi osaa sekoittaa kattilassa olevia ruoka-aineita oikeanlaisella tekniikalla. Sekoitusongelma on onneksi helposti ratkaistu, sillä apuopettajamme rautaisella ammattitaidollaan ja voimakkailla käsivarsillaan varustettuna siirtää nopeasti tieltään pois isommankin suomalaisen ja tekee itse epäonnistuneena pitämänsä työn. Hauskinta kuitenkin on se, että aiemmin mainitsemiani kattilassa olevia ruoka-aineita hän sitten sekoittelee aivan samanlaisella tavalla, kuin epäonnistuneet opiskelijatkin. Tosin sillä erolla, että arvoisan apuopettajamme tekemänä työ kuin työ on kuitenkin ensiluokkaisesti tehty.

Thaimaalaiset ihmiset ja heistä aiheutuva päteminen ja ruikutus ovat varmasti tulleet syksyn mittaan tutuksi paitsi itselleni, myös niille epäonnisille sieluille, jotka blogiani ovat alentuneet lukemaan. Tämänkertaisena loppukevennyksenä haluan jälleen kärjistää eroja thaimaalaisten ja suomalaisten välillä kertomalla henkilökohtaisesti tavanneeni bangkokilaisessa yökerhossa uraansa luoneen vessaniksauttajan tai vaihtoehtoisesti toiletti-isännän ominaisuudessa esiintyneen herrasmiehen. Vaikka itse kaverini kokemuksesta viisastuneena pysyttelinkin tiukasti erossa tämän omanlaisensa ammattihenkilön palveluksista, voin kertoa, ettei saniteettitiloissa suoritettavia toimenpiteitä välttämättä helpota erinäiset korviin kohdistuvat hieronta- ja niksautteluhetket. Uusia kokemuksia haluaville kerron tarvittaessa mielelläni lisätietoja :D

Päänhakkaajanainen, isoja seteleitä ja puuttuva vessapaperi

Thaimaassa vietetty aika on vahvistanut käsityksiä siitä, ettei kyseisessä maassa juuri mikään toimi niin kuin järki sanoisi. Hyvänä esimerkkinä toimii kotoisan kylämme vastaanotossa työskentelevä nainen, joka reagoi asiaan kuin asiaan samalla tavalla: läpsimällä itseään päähän. Kuukauden kestäneen yhteisen taipaleemme aikana olemme käyneet lukuisia keskusteluja, jotka ovat aina noudattaneet samaa kaavaa. Keskustelu alkaa yleensä allekirjoittaneen tarpeella kommunikoida päivän polttavasta puheenaiheesta, joka voi olla niin pyyhkeiden vaihtaminen kuin vesipullon ostaminenkin. Ottamatta kantaa siihen, onko kahta pyyhettä vaihdettaessa todella vaihdettavissa kaksi vai kolme pyyhettä, kommunikointi jatkuu päänhakkaajanaisen selkeähköillä thaiksi lausutuilla vuorosanoilla. Dialogin jatkuessa englanniksi lausutulla kommentilla tilanne menee jo turhan vaativaksi ja vanha hyväksi havaittu tapa vastata asiaan kuin asiaan otetaan jälleen käyttöön. Ei ole sellaista keskustelua, ettei päänhakkaajanainen saisi siihen mahtumaan napakkaa päänläpsimistä. Tyytyväisenä kuitenkin oletan päänhakkaamisen kohdistuvan jatkossakin vastaanoton rautaisen ammattilaisen omaan, eikä allekirjoittaneen, päähän.

Kylämme työllistää päänhakkaajanaisen lisäksi myös lukuisia muita hienoja ihmisiä. Yksi yhteiseksi suosikiksemme noussut henkilö on puutarhuri, jonka voi löytää pensassaksineen mitä ihmeellisimmistä paikoista. Mikäli talolle on tilattu siivous, sisältyy siihen käytännössä automaattisesti myös puutarhurin talokierros, jonka aikana talon sisätiloissa tuskin keskitytään puutarhuroinnin ihmeisiin. Lähes päivittäin puutarhurin voi löytää myös kurkkimassa taloon sisälle, jolloin esimerkiksi kadonneiden tietokoneiden kohtaloa voi pohtia ilman todennäköisyyslaskennan täydellistä osaamista. Luonnollisesti myös tirkistelyyn kuuluvat pensassakset, joista puutarhurimme luopuu vain tauolle lähtiessään. Silloinkin sakset jäävät usein keskelle pensasaitaa, sillä hektistä on puutarhurin elämä ja teot.

Yksi mielenkiintoisimmista asiakaspalvelutapahtumista syntyi tänään kuin itsestään puhelimen välityksellä. Kylämme nettiyhteys oli poikki ties monettako kertaa, joten päätin soittaa operaattorin asiakaspalveluun. Jälleen kerran epäselvä englannin kieli kohtasi selkeän thain ja muutaman minuutin hedelmällisen keskustelun jälkeen nettiyhteys palasi Delight Villagen aitojen sisäpuolelle. Ruhtinaallisen tunnin toiminnan jälkeen netti kuitenkin katkesi, joten puhelinasiakaspalvelijan kommentti "Maybe ten minutes and then working" saattoi sittenkin olla vain suomalaisen katkeruuden tukahduttamiseksi suunnattu.

Käteisellä maksaminen on yksi suurimmista haasteista, joihin tavallinen kuluttaja voi tässä erikoisessa maassa ottaa osaa. Haaste koskee erityisesti tuhannen bahtin seteliä, joka tuttavallisemmin vastaa kahdenkymmenen euron seteliä. Seteli on sekä isoin että hankalin, mitä Thaimaan keskuspankki on juhlallisesti markkinoille laskenut. Mikäli tuhannen bahtin setelillä erehtyy maksamaan ostoksiaan, on ostosten loppusumman parasta olla lähellä tuhatta. Muissa tapauksissa ostaminen saattaa jäädä haaveeksi puuttuvien vaihtorahojen ansiosta, mutta onneksi lähikulmiltamme löytyy aina yhtä tehokkaasti palveleva 7-Eleven, eli kavereiden kesken pelkkä Seiska, joka on varustautunut kuluttajien palvelemiseen yli 20 euron pohjakassalla.

Vaikka paikalliset ovatkin varsin ystävällisiä, ei sama päde palveluammateissa työskenteleviin ihmisiin. En tiedä johtuuko asiakaspalvelun vaikeus kielimuurista, asenteesta vai väärinymmärryksistä, mutta useammassa kuin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä palvelu on tuplasti happamampaa kuin krapulaisena sunnuntaina Hong Kongin kassalla. Happamuuden ohella tilanteiden haasteellisuus tiivistyy myös esimerkiksi mehulasia tilatessa esitettäviin neljään tarkentavaan kysymykseen.

Alkoholijuomien ostaminen on Thaimaassa kellontarkkaa puuhaa. Jokaiseen päivään mahtuu pari kappaletta muutaman tunnin ajanjaksoja, joiden aikana alkoholin myyminen on kielletty niin kaupoissa kuin kioskeissakin. Luonnollisesti tämäkään kielto ei ole aivan aukoton, sillä mikäli alkoholiostosten yhteistilavuus ylittää maagiset kymmenen litraa, on ostotapahtuma mahdollinen mihin aikaan tahansa. Vinkkinä myös Suomen alkoholipolitiikkaa suunnitteleville: täältä kannattaa ottaa mallia, mikäli omat ideat eivät riitä.

Jotta tämänkertainen avautumiseni olisi kokonaisvaltainen, on keskusteluun nostettava mukaan myös paikallisten saniteettitilojen puuttuvat metsätaloustuotteet. Tuttavallisemmin vessapaperin nimellä kulkevan harvinaisuuden bongaaminen thaimaalaisista kaakeliluolista on harvinaisempaa kuin seitsemän oikean numeron veikkaaminen Lotosta, mutta käsipaperin löytäminen olisi sitäkin suurempi onnenpotku. Johtuen ehkä paikallisten tavasta olla pesemättä käsiä vessakäynnin jälkeen ei esimerkiksi Thai Cooking -kurssillamme käsien peseminen ole turhan tarkkaa, sillä eihän ruuanlaitossa olla kosketuksissa juuri muihin kuin elintarvikkeisiin.

Vaikka tässä kunnioitetussa kuningaskunnassa juuri mikään ei siis toimi niin kuin etukäteen voisi kuvitella, on täällä vietetty aika tuplasti parempaa kuin koti-Suomessa. Erot Suomen ja Thaimaan välilllä kasvattavat ainakin kiitollisuutta kotimaata kohtaan, eikä toimiva nettiyhteyskään ole toivomuslistallani ihan viimeisten joukossa. Pinnallista tai ei, arkeen kuuluvia itsestäänselvyyksiä osaa arvostaa vasta, kun niistä on ollut pitempään erossa. Ehkäpä jouluna voin huomata kaipaavani jotain Thaimaasta tuttua, vaikka tällä hetkellä se tuntuukin melko epärealistiselta. Siihen saakka aion kuitenkin nauttia olostani täällä ja käydä välillä koulussakin :D